Näytetään tekstit, joissa on tunniste Larppaaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Larppaaminen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 12. elokuuta 2011

Ei niinku Strömsö.

Kas hei!
Viimeinen päivitys on maaliskuulta ja nyt onkin jo elokuu. Eikö ole jännää, miten kesä aina katoaa myös muistiinpanoista?  Koulu alkoi toissapäivänä ja jo nyt nukuin pommiin, ja ilmoittauduin kipeäksi, mutta ainakin minulla on kunnollisia syitä siihen etten ole nukkunut koko yönä. Perhepiirissäni on käynnissä sellainen havistusmullistus, että pois tieltä pienet ja pitkähäntäiset. Vielä en voi tästä kirjoittaa, vaikka haluaisin. Ja ei, en ole raskaana. Tästä kaikesta lisää ehkä jo pian.

Kesällä:
Ollaan tehty kesäteatteria, uitu meressä, poltettu nuotioita, nähty koski ja kiviä, keskiaikamarkkinat ja kummituksia. Ollaan nukuttu huonosti ja monissa paikoissa. Ollaan oltu päissämme ja kuumissamme ja hyttystensyötteinä. Ollaan laulettu väärin ja nautittu venäläisiä herkkuja. Ollaan esitetty tansseja ja ääliöitä. Ollaan larpattu Keski-Maassa ja Montmartressa ja Sarcoidosan sisäoppilaitoksessa. Ollaan käynnistelty ja haudattu projekteja. Ollaan ihan väärän paikkakunnan teatteriyhdistyksen hallitus ja ollaan aina hankaluuksissa. Ollaan ostettu järjestölle komea nahkaruoska. Ja paljon muuta, jonka olen unohtanut.

Se siitä.


Tässä kuvassa ollaan minä ja Kaunis ja me ollaan dunedainvelhoja. Hörh, sanoo hörhö.

Tällä viikolla:
(Ei saakeli, nyt pitää luntata facebookista. Yhtään en tiedä missä olen ollut ja mitä tehnyt. Ei ole hyvä tämä, on ruvettava ihan itsensä takia pitämään jonkinlaista logia.)


Olin kovasti pyrkinyt käyttämään viimeisen lomaviikoni pyykinpesuun ja tasaantumiseen, mutta olinkin ajautunut uudelleenkirjoittamaan vanhaa Ouroboros Cottage-pelin materiaalia. Nyt sille on jo hankittu talvinen pelipäivä ja se on täynnä. Lisäksi yritin kokoilla kasaan erästä protestimusiikkidraamaesitystä, josta olen sittemmin joutunut luopumaan kohdattuani syyskiireiden hirveät realiteetit. Viikonloppuna kävimme puolisoni J. Karhun suvun sukujuhlilla ja sitten en jaksanutkaan kokonaiseen päivään yhtään mitään ja seuraavakin toimenpide, leffoja ja kokkaamista Entisen Naapurinpojan redidenssissä, oli aika vetelä.

Maanantai meni kai metsän hukkasille, kun en tällähaavaa muista siitä muuta kuin S-treffikahvit. Aivan liian pian alkoi koulu, ja vaikka oli ihana nähdä koulutoverittaria, niin kyllähän se sinänsä ärsyttää. Edellämainittu ExNaapuri kävi ensimmäisen koulupäivän iltana ompeluttamassa minulla maastovatekappaleeseensa taskuja omituisiin kohtiin.

Sitten eilinen.
Eilen heräsin siihen että syksy oli tullut ja palelin. Koulu alkoi hirvittävien matemaattisten asioiden kertaamisella, päättötyöaikataulunpyörittelyllä ja kuvataidevehkeiden jakamisella, sekä muistutuksella siitä, että kesän aikana olisi pitänyt haalia metsistä ja mannuilta sopivia aineksia kasvivärjäyskurssia varten. Meninkin siis koulusta suoraan Hobittilaan anopin luo ja otin iiiison puukon ja harvensin jättiläismäisen raparperipensaan, jonka lehdet peittävät nyt koko lasiverannan ja jonka kuoret ovat kuivauskaapissa (nämä kelpaavat värjäämiseen). Varsista oli heti intomielinen tarkoitus keittää loputtomasti hilloa, mutta viimetingassa tajusimme, ettei meillä ole tarpeeksi purkkeja hirveän hillomäärän säilömiseen, eli raparperit menivät pakastearkkuun odottamaan että hankin jostain lisää törppöjä. Koko prosessi tapahtui ulkosalla, minä kouluvaatteissa ja kasvit kylmää nestettä tihkuen, ja nyt pelkään, että olen tullut kipeäksi. Onnekseni tapahtui myös kalasoppaa ja sauna. Ja omenoita suoraan puusta ja muutama mukaan aamupalaksikin. Oi autuutta!


Lisäksi mieheni pestasi isänsä valmistamaan täksi päiväksi puisia harjoitusmiekkoja, sillä olemme tässä iltapäivällä lähdössä Koppanaan, jossa on jonkinlaiset kokoontumisajot. Huomenna pitäisi tulla erään saksalaisen showmiekkailukoulun edustajatar opettamaan vapaaehtoisille joitain muuvsseja, ja näitä välineitä kaivataan siihen.

No arvatkaapa vain olenko pakannut.
(Makuupussi, pyyhe ja lakanat, kosmetiikkaa ja ruokaa ja pari vaatekertaa ja paperikasseja, sillä aion mennä metsään mömmertelemään värjäyskurssikelpoisten käpysten ja varpujen perässä. Ja varmaan joitain astioita, sillä siellä saattaa olla marjoja. Jonkinverran nahkaa, sillä mieheni aikoo pitää nahkatyöpajan. Koira ja ruokaa sille. Ja sitten pitää äkkiä juosta kohta tästä kirjakauppaan tai jonnekin muualle, sillä armas Vivian täyttää tänään vuosia. Paitsi että sitä ennen pitää siivota kanssa. Ei tässä kerkeä jäädä aivastelemaan ja murehtimaan.)

Voi kuinka sievää! Mies näyttää vaihtaneen lamput parvekkeen pieniin kiinalaislyhtyihin! Kyllä nyt kelpaa syksyn tulla.

Kyllä voi kauhalla antaa jos on noin iso suu.

torstai 17. maaliskuuta 2011

Hep.

Terve. Minä olen Elina, ja herään ennen kuutta pelekkään stressiin.
Pomoni meni kouluttautumaan ja minä olen toimessani pari päivää yksin jotenkin paljon kovempaa, kuin jos toinen olisi Kempeleessä. Kyllä minä osaan, ei se siitä ole kiinni. Mosaiikkijuttuja. Olen katellut kuvia yhdestä kirjasta. Eivaan, hyvin se meni eilen ja varmasti menee tänäänkin.  Vasemmassa silmässä on vissiinkin kyllä mikroskooppinen lasinsiru. Ärsyttää.

Eilen oli muutenkin kiva päivä, kierrettiin työhajoitteluuni liittyvät kaupat ja varastot puolison kanssa, aurinko paistoi meidän, kaupungin ja sushiaamiaisemme ylle. Ja kofeiinikomppanian ikkunasta. Päivällä ehdin lukea Syntyja Syviä - materiaalini. Tosi kivaa silleen yleisluontoisesti, mutta. Että taas pitää mennä johonkin ja jotku propit pitäs varmaan laittaa.
Suo kutsuu omaansa. Tälleen:
"Äääääääliöööööööö, ÄäääääääliööööööÖÖööÖööö."

Mitäpä sitä muuta tällä viikolla? Kiire on ollut koko ajan. Yritän olla tulematta kipeäksi. Tiistaina oli kuumetta ja töissä ylhäältäannetusta konttorikaulusteuudistuksesta johtuen suursiivous. Täten minulle on annettu näky, joka kertoo, kuinka pahassa kunnossa kaappini voisivat olla, jollei minulla olisi vammatraumaani järjestyksen suhteen. Tosi luontevasti kaikki ihan vituillaan oli siellä kyllä.

Loman jämäthän menivät kotiseudulla, äidin luona, ja maanantaiaamu oli siten lajinsa muotovalio. Ähmistelin lähinnä käsityökeskuksessa mattopuita kutomakuntoon ja kävelin päin ovenkarmeja.
Iltasella käytiin vähän teatteriharjoittelemassa Oulunsalossa. En osaa tekstiä, vaikka sitä on melkein yhtä paljon kuin kotikeittoisessa hillopurkissa. Yöllä sitten hiukan venyteltiin Oharikeisarin kanssa mielikuvituksiamme ja luoskenneltiin jonkinlaista jung-gaiman-estetiikkajuttua syyskesälle. Saapa nähdä, miten asian kanssa edetään. Varmaan jopa  jo tänään, jos jaksan vielä yhdeksän jälkeen, kunhan olen ensin ollut kaksitoista tuntia töissä. (Tekkee mieli ampua ittiäni kohta, PÄÄHÄN.)

Ehkä kuitenkin eniten vituttaa, että olen onnistunut hukkaamaan äitini firman nettikuvakansion salasanat ja pitäisi soittaa aasiakastukeen ja märistä. J.Karhu päivitti viikonloppuna nettisivut ja minä otin kuvia, mutta tätenhän niistä on päässyt käyttöön vain filmaattisin osuus, ja tunnelmamateriaali tönkkii tuolla sähköpostissa odottaen aamua armaampaa. Äitini pitäisi muutenkin raahata lääkärille, vaikka uskonkin, että sitä vaivaa vain liiallinen stressi. Jos homma menee aivojen skannaamiseksi niin haluaisin mielelläni olla paikalla.

Tämän kamalampia asioita en nyt kertakaikkiaan siedä alkaa tässä käsitellä, vaan jubileeraampa vielä lopuksi, että laajakaista toimii taas, ja eilen sain sipaistua wowihahmolleni aamukahvilla(!) valmiiksi kuukausia puolihuolimattomasti hinkuttamani achievementin. Sopii niiiin hyvin warlokille tuo vanityelikko että. Saanko tyttöhihkua?

Päivän biisi:

Lomamuistumana chili-allergikon ruokavinkki:
Chili-con Hirvi
Pannulle tässä järjestyksessä:
- Reippaasti oliviöljyä.
- Neljä - viisi hienonnettua valkosipulinkynttä.
- Nelisen putsattua ja pienittyä chilipalkoa.
- Valkosipulisuolaa.
- Mustapippuria.
- Kolme silputtua sipulia.
- n. 300g hirviäjauhelihaa.
    >Saavat ruskistua.

Kattilaan:
- Purkillinen tomaattimurskaa ja ehkä myös hiukan
- tomaattipyrettä
- Kolme lasillista kasvislientä.
- Chilijauhetta ja muita mieleentulevia mausteita
- Pari lasillista punaviiniä.
    >Lättää levy päälle, kaada paistetut asiat sekaan n. kiehumispisteen yleisillä huudeilla, anna siintyä.

Kärtsäytä pannulla ja kaada sekaan myös:
- Hienonnettu paprika. (Siinä ihan pikkuisen oliiviöljyä ja suolta paistukoon sen kanssa.)

>Keitellään hiljakseen tunti tai kauemmin, tai kunnes hermot pettää ja tulee nälkä. Lisätään välillä kasvislientä ja punkkua kuivu. Saapii -ja kannattaakin- sekoitella. Sitten kun kärsivällisyys loppuu niin sekaan
- Purkillinen huuhdeltuja kidney-papuja tai niitten hyvissä ajoin turvotettua halvempaa ja eettisempää vastinetta.
- Pari raitaa suklaanpalasia. Hämmennetään. Ja sitten vartin päästä
- yksi riistokauppaboksillinen nelijakoisia kirsikkatomaatteja.
-Persiljaa, basilikaa ja korianteria.

...
Jossakin vaiheessa olisi kannattanut keittää riisiä jos aikoo.

Päivän kortti. Salli mun nauraa. '~.~
Three of Pentacles (Works): The commencement of business, commercial transactions, or employment. The constructive use of creative talents, and the expression of artistry in workmanship. Skill and labor turned to the crafting of things of value. Using the conventional as a medium for expressing the exceptional, in order to build something of great renown and glory.
http://www.facade.com/tarot/



...aamen.
PS. Äläkää vaan kertoko kellekään, mutta bonsaini saattaa jäädä henkiin!

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Onomatopoeettista huomenta.

Huh hei! Äiti on nyt vähän väsynyt. (Ollut siellä, tehnyt sen, saanut t-paidan. Joka on vissiin kyllä pesussa.)


Tässäpä on taas hurahtanut suureen kosmiseen rööriin useampikin aika siitä, kun viimeeksi päivitin. Tähänkin tekstiin tuli impulssi Istalta, joka myös torppasi uuden blogin pystyyn ja sohi meikäläistä lukijaksi. Kivaa sinänsä päästä toisen tekemisiä hieman vakoilemaan, ettei pääse ihan karkuun henkisestä kentästä rakas ihminen siellä kaukana.

Mitäpä meikäläinen? Työharjottelusta on sukeutunut runsas ja verevä kaaos, omanilainen. Olen enimmäkseen pyörinyt Valveen Konstilassa tekemässä kaikkea mitä osaan ja opettelemassa loput. Olen vääntänyt rautalankaa, tehnyt jääveistoksia (kyllä, tietenkin just nyt, kun ollaan oltu kolmenkymmenen pakkasasteen aikaikkunassa), koverrellut penikoiden savielukoita tyhjiksi, lasittanut kaiken mahdollisen ja lapsenvahtinut, siivonnut, värjännyt ja roudannut pienen majavan lailla kaikenlaista roinaa evakkoon, sillä jostain syystä Valveen ylläpito aikoo hitsata jotain mystistä kiinni kattoon.

Pomoni on ollut aika paljon poissa, joten olen päässyt pelaamaan pahaa sijaista mulliteinareille ja pikkuihmisille mitenkään erityisesti tämmöisiin tilanteisiin valmistautumatta. Kun on tarpeeksi iso suu, niin kauhalla annetaan, kuten Pikkusielunveli aina tapasi sanoa. Päivistä on tullut semmoisia kymmentuntisia. Onneksi huomenna on pieni työpäivä. Aion tietääkseni mennä Maakariin maalaamaan arkistokaapit. Kevyttä sisäliikuntaa ja pientä pintaremonttia.

Muuten olisi varmaan ollut mukavaakin, mutta tuossa päivänämuutamana teloi hammaslääkäritäti meikäläisen piikkiviemäristä viisurin irti sahaamalla ja runnomalla. Koko leuka on vieläkin ihan soseena ja paniikkiahan se silleen pukkaa, kun vieras ihminen käy päälle eikä saa lyödä takaisin. Asioilla on tapana kasaantua.

Ensiviikonloppuna on muuten Oharikeisarin ja Nuoren Neron larppi, 'Kuiskauksia pimeässä'. Tähän liittyen olen eilen istunut koko päivän veistämässä ja kolvaten polttomerkitsemässä riimuja takan ääressä siipan alkukodossa.  Mies on kilttinä printannut minulle puolen Kalevalaa futhark-fontilla, että opettelisin lukemaankin niitä. Itse olen värikoodannut ennustusriimuja ja veistellessäni yrittänyt liittää mielikuvia niiden muotoon. Pedagogi itsessä jotenkin kuiskii, että kehollisesti ja mielikuvallisesti ja palikka kerrallaan on lukemaanopettelemisensa tekeminen. Kolttu muuten pitäisi ommella. Mitäpä sitä muuta? Äärgh!

No niin ja ai niin. Pitäisi ottaa spurtti ja opetella vuorosanoja tässä tänään, sillä sidoin itseni Oharikeisarin kesänäytelmään 'Alas Taikavirtaa'. Rooli on pieni ja vähän jännästi kimurantti, mutta on syvästi kiehtovaa pitkästä aikaa kammeta lavanpuolelle ja antaa kontrolli pois. Huomenna olisi hyvä osata teksti, mutta saapa nähdä. Tai saa, jollei raavi silmiään irti epähuomiossa.

Turpaan sattuu. Sain tuossa taannoin tekaistua tuossa kipulääkehuuruissani The Love Fool achievementin wowipäähahmolleni Ailonille. Taidan ottaa tittelin ihan kostoksi kerrassaan vakituiseen käyttöön!
(Tämä lienee ainoa ystävänpäivään liittyvä uutinen.)

Unimaailma on ollut villi ja hämmentävä.Suuria muutoksia, vyöryviä vesiä ja lasisia maailmanpuita tulvillaan.
Jossakin vaiheessa näin unta Åke Lindmannista. Oltiin kalassa, en muista, saatiinko mitään kiinni.

Nyt kun tässä futhark-linjalla ollaan hengailtu, niin Astro.fi antaa tälle aamukahvillalonnijalle päivän riimuksi Ehwazinin, E-kirjaimen, kaksosjumalten ja matkustamisen ja ratsun riimun. Hyvä minä, hyvä me!


Horoskuuppi sanoo puolestaan, että
"Sunnuntai 20.02.2011 Oinas
Elät menestyksekästä Jupiter-kautta, johon joku ihminen tai asia vaikuttaa negatiivisesti. Tänään tunnet vahvaa tyytymättömyyttä sellaisiin ihmisiin tai asioihin, joiden annat vielä toistaiseksi estää sinua menestymästä tässä elämässä."

Mitä, enkä anna. Menen sen sijaan ripustamaan pyykit. Mä oon kuule pirtee ku palovarotin!