Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mälsää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mälsää. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Onomatopoeettista huomenta.

Huh hei! Äiti on nyt vähän väsynyt. (Ollut siellä, tehnyt sen, saanut t-paidan. Joka on vissiin kyllä pesussa.)


Tässäpä on taas hurahtanut suureen kosmiseen rööriin useampikin aika siitä, kun viimeeksi päivitin. Tähänkin tekstiin tuli impulssi Istalta, joka myös torppasi uuden blogin pystyyn ja sohi meikäläistä lukijaksi. Kivaa sinänsä päästä toisen tekemisiä hieman vakoilemaan, ettei pääse ihan karkuun henkisestä kentästä rakas ihminen siellä kaukana.

Mitäpä meikäläinen? Työharjottelusta on sukeutunut runsas ja verevä kaaos, omanilainen. Olen enimmäkseen pyörinyt Valveen Konstilassa tekemässä kaikkea mitä osaan ja opettelemassa loput. Olen vääntänyt rautalankaa, tehnyt jääveistoksia (kyllä, tietenkin just nyt, kun ollaan oltu kolmenkymmenen pakkasasteen aikaikkunassa), koverrellut penikoiden savielukoita tyhjiksi, lasittanut kaiken mahdollisen ja lapsenvahtinut, siivonnut, värjännyt ja roudannut pienen majavan lailla kaikenlaista roinaa evakkoon, sillä jostain syystä Valveen ylläpito aikoo hitsata jotain mystistä kiinni kattoon.

Pomoni on ollut aika paljon poissa, joten olen päässyt pelaamaan pahaa sijaista mulliteinareille ja pikkuihmisille mitenkään erityisesti tämmöisiin tilanteisiin valmistautumatta. Kun on tarpeeksi iso suu, niin kauhalla annetaan, kuten Pikkusielunveli aina tapasi sanoa. Päivistä on tullut semmoisia kymmentuntisia. Onneksi huomenna on pieni työpäivä. Aion tietääkseni mennä Maakariin maalaamaan arkistokaapit. Kevyttä sisäliikuntaa ja pientä pintaremonttia.

Muuten olisi varmaan ollut mukavaakin, mutta tuossa päivänämuutamana teloi hammaslääkäritäti meikäläisen piikkiviemäristä viisurin irti sahaamalla ja runnomalla. Koko leuka on vieläkin ihan soseena ja paniikkiahan se silleen pukkaa, kun vieras ihminen käy päälle eikä saa lyödä takaisin. Asioilla on tapana kasaantua.

Ensiviikonloppuna on muuten Oharikeisarin ja Nuoren Neron larppi, 'Kuiskauksia pimeässä'. Tähän liittyen olen eilen istunut koko päivän veistämässä ja kolvaten polttomerkitsemässä riimuja takan ääressä siipan alkukodossa.  Mies on kilttinä printannut minulle puolen Kalevalaa futhark-fontilla, että opettelisin lukemaankin niitä. Itse olen värikoodannut ennustusriimuja ja veistellessäni yrittänyt liittää mielikuvia niiden muotoon. Pedagogi itsessä jotenkin kuiskii, että kehollisesti ja mielikuvallisesti ja palikka kerrallaan on lukemaanopettelemisensa tekeminen. Kolttu muuten pitäisi ommella. Mitäpä sitä muuta? Äärgh!

No niin ja ai niin. Pitäisi ottaa spurtti ja opetella vuorosanoja tässä tänään, sillä sidoin itseni Oharikeisarin kesänäytelmään 'Alas Taikavirtaa'. Rooli on pieni ja vähän jännästi kimurantti, mutta on syvästi kiehtovaa pitkästä aikaa kammeta lavanpuolelle ja antaa kontrolli pois. Huomenna olisi hyvä osata teksti, mutta saapa nähdä. Tai saa, jollei raavi silmiään irti epähuomiossa.

Turpaan sattuu. Sain tuossa taannoin tekaistua tuossa kipulääkehuuruissani The Love Fool achievementin wowipäähahmolleni Ailonille. Taidan ottaa tittelin ihan kostoksi kerrassaan vakituiseen käyttöön!
(Tämä lienee ainoa ystävänpäivään liittyvä uutinen.)

Unimaailma on ollut villi ja hämmentävä.Suuria muutoksia, vyöryviä vesiä ja lasisia maailmanpuita tulvillaan.
Jossakin vaiheessa näin unta Åke Lindmannista. Oltiin kalassa, en muista, saatiinko mitään kiinni.

Nyt kun tässä futhark-linjalla ollaan hengailtu, niin Astro.fi antaa tälle aamukahvillalonnijalle päivän riimuksi Ehwazinin, E-kirjaimen, kaksosjumalten ja matkustamisen ja ratsun riimun. Hyvä minä, hyvä me!


Horoskuuppi sanoo puolestaan, että
"Sunnuntai 20.02.2011 Oinas
Elät menestyksekästä Jupiter-kautta, johon joku ihminen tai asia vaikuttaa negatiivisesti. Tänään tunnet vahvaa tyytymättömyyttä sellaisiin ihmisiin tai asioihin, joiden annat vielä toistaiseksi estää sinua menestymästä tässä elämässä."

Mitä, enkä anna. Menen sen sijaan ripustamaan pyykit. Mä oon kuule pirtee ku palovarotin!

perjantai 28. tammikuuta 2011

Viehättävä elämäni.

No, mitäs mä.


Kello tulee kohta seitsemän aamulla ja kaikki on hyvin. Taas. Meillä oli lemmityn kanssa kähinää ja kärttyä tuossa aikaisemmin täällä.
Minusta ei ollut säällistä toisen vaihtaa itselleen hälytysääneksi Palefacen Hiphoppii Englantii ja sitten torkuttaa sitä, jos sattuu asumaan semmoisen Elinan kanssa, joka loikkaa jok'ikiseen kuulemaansa sanaan kuin ad/hd-takiaispallo, vaikka aivoissa olisi kuinka unipulahätä.
Käsittelimme myös sitä, ettei puoliso yllättäen olekaan lähdössä viikonlopuksi reissuun, kuten oli antanut ymmärtää. Sisäinen kontrollifriikkini täten järkyttyy tämmöisestä suuresti ja kaikki suunnitelmat menevät ihan uusiksi ja kukkaan ei edes hyvittele yhtään. Voi Kyynel! On se niin väärin.  Mutta niin vähän väärin että jälkikäteen hävettää ja naurattaa. Siippa oli lopulta tosiaan sillä mielin, että ei ole ihme ettei meikäläistä kukkaan siedä ja minä olin että ei liity millään tavalla lainkaan asiaan.

*lomps*

Kuttu. Moneen viikkoon ei olla taas rähisty yhtään ja nyt piti aloittaa. Viideltä perjantaiaamuna.
Eihän näin pienistä asioista edes olisi riidansiemeniksi, muttakun väsyttää ja on vissiin vatsatauti. Tätä se mun uneni tiesi. Mies on nyt ajamassa kohti Muhos-sektoria ja teimme puhelinsovun ja minä keitän ittelleni pastaa aamupalaksi. Illalla on vissiin leffaa ja lettuja.

Onko tämä sitä draamakasvatusta?

Mitäpä sitä muuten.
Pari työssäoppimispäivää on mennyt mukavien naisten ja punaisen paperinarun parissa. Ruusuja ja rimpsua ja jasmiiniteetä ja kaukokaipuuta.

Polkupyörä on sulatettu ja korjattu ja näemmä pysyvästi kolmosvaihteella. Toissapäivänä, kun oli pakkasta niin, että kynnet menivät poikki, päätin käydä hakemassa byrokraattiseen ulottuvuuteen liittyviä lippulappusia, eli ajaa paluumatkalla Pikisaaren kautta. Jäin vartiksi oven taakse odottamaan että joku tulisi ulos. Piruko se laittaa lukitsemaan koulun alaoven silloin, kun vielä on opetusta? Piru, niin. Tai terveen järjen vastainen ohjesääntö. Ja sitten pieni vinkki:

Mikäli aiot tavoittaa elämässäsi aidon onnen, älä hanki koiraa alennusmyynnistä.
Pakkasesta kotiin päästyäni löysin ulostetta joka huoneesta ja varsinkin karvalankamatosta. Nuutin pitäisi olla jo iso ja osata, mutta nyt olivat tähdet näemmä jotenkin väärässä asennossa hänen eläimyydelleen. Siivosin tietenkin, ja pesin maton mäntysuovalla. Valitettavasti matto on niin iso, ettei se mahdu oikein kääntymään tuolla kylppärissä, ja märkänä niin painava, etten jaksa sitä kyyneleittä nostaa. Prosessissa, jossa sain sen lopulta kammettua pyykkikoneen varaan kuivumaan, joku kulma törkkäsi hyllyltä alas saviruukullisen helmiä ja muita koruja. Sirpaleet menivät pesukoneen ja wc-pytyn taakse ja melko syvälle päkiääni.
Ai niin, muistinko varoittaa, ettei kannata laittaa vessanpyttyyn liian isoja ulostemöhkäleitä, se voi mennä tukkoon ja asioiden yleistä jouhevuutta saattaa joutua edesauttamaan henkarilla.
Oksettavaa.

Niin juu. Oksettamisesta puheenollen. Näin muuten unta, jossa vanha ystävä laski kätensä olalleni ja huomautti, että "Niin, Elina, nyt muuten alkaa se vatsatautiepidemia". Seuraavana päivänä töissä pari pimua jo valitti ja eilen oli pomo poissa massuvaivaisuuden vuoksi. Toivottavasti tämä ei nyt ole sitä. Itse en jaksaisi tulla tämän kehnommaksi. En mitenkään.
Palelee kylla ja etoo, mutten osaa päättää, että onko se psykosomaattista. Tänään on tarkoitus mennä Valveelle tutustumaan maahanmuuttajalapsiryhmään ja kovasti haluaisin. 

Rasputinaa soimaan! Kiva bändi, mutta voi pyhä äiti, että tuolla naisella on ärsyttävä puheääni.
Sitten vaatteet päälle ja vitamiinit naamaan ja.
_______________________________________
Sano mitä onnella tarkoitetaan/Sitä minä etsin/
aina kaikkialta/peliluolista/ja sängyn alta.
-Maritta Kuula-

PS.
Ei me nyt ihan oikiasti kasvateta kuule kenenkään mukuloita ku meillä on massut kippeitä, mulla ja pomolla. Laitan villasukat jalkaan ja keitän mietoa minttuteetä.
Ehkä tämä kaikki taas tästä ja uni paras lääke on.