"Do I even look like people? Trust me."

Miksipä ei väsyttäisi, jos tinaa ihan liikaa ja valvoo kauheasti taiteiden yönä ainoana motivaationaan hankkia itselleen sellainen uupumus, ettei haittaa, että pitää muka jäädä viikonlopuksi yksin kotiin. Niin, että sitten kun oikeasti olisikin seuraa ja menoa kuten aina, ei jaksa osallistua, vaan vahtaa painavien luomien raosta vanhaa V-tä telekkarista. Että osaa muuten olla Michael Ironside hottis nuorehkona. Onkohan mussa jotaki vikana? No eipä vissiin.

Ilmakitarakisat ja musiikkivideofastarit ovat käynnissä ulkona. Tai oikeastaan nyt on jo hiljaisempaa.
Ilotulituskin meni äsken. Nukuttaa ja jumittaa mutten osaa mennä nukkumaan, koska puoliso on lähtenyt larppaamaan Pelsepuupia. Kyseessä on siis "Saatanallisen taivaallinen liitto" - niminen ristinkultistimyyttitavaraan perustuva fantasiapeli, johon itse en viitsinyt osallistua, sillä aihe ei ollut ihan minua varten.

Eilen oli ihan siistiä, kävimme shoppailemassa kaupunginteatterin kirpparibasaarilla hienoja härpäkkeitä. Värjäsin siskoplikan tukan ja omanikin, päässä on nyt hassuja mansikanvärisiä läikähdyksiä, ja illalla kävimme taiteiden yössä hiimailemassa ja irkkujameissa aiheuttamassa pahennusta. Jatkot Oharikeisarilla ja lopulta kotiin, kännissä kuin käkikello. Huh.
Kolmen unitunnin jälkeen ovesta pukkasi herra Spielwut tuomaan lopulta äijien teräsmiekkatoimitusta. Komeita astaloita ja hurmaavaa tappotavaraa, täytyy myöntää. Tilaisuus oli kuin jonkinlainen irrationaalinen joulu. Minäkin sain keskiaikapelikelpoiset rautaiset lusikan ja haarukan!

(Pahoittelen, eksyin youtubeen, joten päivän biisi ei liity mitenkään mihinkään, paitsi että se on kuuli! Jos tämä nyt kuitenkin häiritsee, niin kukanenkin sä-passiivi voi vaihtoehtoisesti kuvitella, että tässä slotissa on alunperin aikomani Sarah Brightmanin iki-ihana I Lost My Heart To A Starship Trooper. Jos se muka auttaa jotenkin. En kyllä usko.)

Oharikeisari ilmestyi myöhemmin ja esitteli hassun torven, jonka oli käynyt hakemassa spelektroniikasta larppia varten. Onneksi myöhemmin, sillä olisin varmaan kuollut jos tänne olisi tungettu tööttäämään aikaisemmin. Olo on kuin rautatieasemalla. Kaikenlaisia hippejä ramppaa täällä, vaikka minä ja asunto olemme kaikkea muuta kuin edustavia.

Huomenna, en tiedä mitä. Jos nyt ilmottautuisin, voisin päästä Isakuksen ja hänen japanilaisen vieraansa ja ties keiden kanssa mökille. Toisaalta olisi varmaan aika suorittaa kansalaisvelvollisuus ja tehdä jotain omvf-aiheista. Jääköön nähtäväksi. Ensin ajattelin kuitenkin katsella jonkun verran unia.
 Jotakin minun piti kirjoittaa kasvivärjäyskurssin tuloksistakin, mutta en taida viitsiä sanoa muuta kuin että hyvin meni ja piisasi. Happamia käpyjäkin kiinnostaa.

Elina Väänänen ja Jenny Kangasvuo pääsivät penkomaan mielenkiintoisia

asuja Taiteiden yöhön liittyvällä basaarikirpputorilla.

Live-roolipelejä harrastavat Elina Väänänen ja Jenny Kangasvuo tekivät hienoja löytöjä rooliasurekiltä. Muun muassa Messenius-oopperassa käytettyjä vaatteita lähti naisten matkaan useampikin kappale. Väänäsen hienoin löytö oli kuitenkin Tuhannen ja yhden yön -tarinoiden henkinen turbaani.”Pitäisiköhän meidän Taiteiden yön kunniaksi pistää nämä puvut heti päälle”, Kangasvuo ja Väänänen tuumailevat vain melkein leikillään.
  (Kaleva 26.8.2011)

Miten niin melkein. Ääliöt.

Inspira.

Olin eilen niin väsynyt että laitoin kellon soimaan vahingossa tuntia aikaisemmin kuin olisi pitänyt. Herätessäni olin niin väsynyt, etten tajunnut asiaa vieläkään. Nyt minulla on ylimääräinen tunti väsyneissä käsissäni. Vähän kyllä hyhmii. Siksi loki.

Viikonloppuna kävimme J. Karhun ja Pikkusielunsiskon kanssa äitini luona Seskarössä syömässä liikaa ja Ikeassa metsästämässä neidolle kalusteita. Selvisimme seikkailusta yllättävän hyvin.
Visiteerasimme myös kangaskauppaamme, jonka erääseen nurkkaan oli sahattu uusi ovi. Minä epäilin tietenkin ensin mielenterveyttäni, sillä unissani tuohon rakennukseen ilmestyy jatkuvasti uusia, harmajasävyisiä puuovia, ja toisia sulkeutuu. Hyvä reissu.

Tällä viikolla onkin sitten satanut alusvaatteisiin asti ja suussa maistunut koulussa värjäyskurssilla höyrystynyt myrkkysieni. Ei niinsanotusti inspaa.
(Paitsi että eilen tuli postista uusi, punainen läppäri, jonka taakse mennä piiloon.)

Sana vain, ja sataa taas.
Kaulus pystyssä ovelta ovelle,
( ja tietenkin läpimärät kengät, niistä tapaan kirjoittaa usein)
kunnes taas samassa paikassa
punaviini tai
Harmaa Jaarli, venäläinen höyry
ja horoskooppi ja sarjakuvat.

Syksystä
saa väännettuä irti
vain niukasti romantiikkaa
tai satua tai muuta ravintoa tai sitten
olen jo liian paatunut ja
tarvitsen taas suuremman annoksen.

Aika kääntää kylkeään, sulkee
hitaasti silmiensä saranat ja menee
sanomalehtiotsikoiden väliin maate,
keskinkertainen ja kalsea,
piittaamaton tuttu.

Vesi ikkunan takana kimpoamassa mukulakivistä
valumassa hitaasti hiuksista niskaan
(siihen kohtaan lapojen väliin, johon aioin pyytää tatuoimaan auringon)
ja vesi keittimestä syöksymässä höyryten lasiin.

Käyn kiinni puutunein sormin.
Aina samat biisit, samat pelot ja käsiala
rakkaat ja tyhjänpäiväiset 
pönkätty pystyyn, että vaikuttaisi kuin edes
jotenkuten ja jossain joskus tietäisi.
 (22.8.11, Graali)

Ei oikein irtoa, äh ja pah ja palelee ja ehkä se ei riitä sisällöksi.

Uusiutumisia.

Luin lukujärjestystä väärässä järjestyksessä. Kuvataidehommat olivat jo alkaneet tunti sitten kun lopulta heräsin mielestäni ajoissa teoriatunnille. Miksiköhän. Viime yönä valvoin myöhään mutta ei sen nyt tällälailla pitäisi vaikuttaa. Huomenna saa taas selitellä, mutta toisaalta...

...minä haluan olla joskus ihan vähän aikaa yksin ja koskaan en saa. Täällä on aina puoliso, viikonloppuna on aina joku mellakka ja vaikka kuinka tykkään, niin missä välissä tässä on tarkoitus uusiutua? Voipi hyvinkin olla, että joudun viettämään suurimman osan talvea perheeni lattiamajoituksessa, koska hyvinkin todennäköisesti napsahtaa kokoluokkaa roimempi nakki, ja joudun tekemään työharjoittelun Tornioon. Voihan Kämäsalem. Niin, että minä nyt juon tätä kahvia täällä, missä kukaan ei äilätä, ja lataan itseäni. Kiitosta vaan.

Viimeeksi sain olla rauhassa varmaankin toukokuussa, että repikää siitä stressinmääritelmää. Jos tulee koko ajan nähdyksi, hapertuu ajan myötä ja toiminta taantuu refleksiiviseksi. Ainakin minulla. Ihmeellinen ilmava olo, kun monen metrin säteellä ei ole mitään semmoisia tietoisuuksia joista tarvitsisi välittää. Naapureita on, mutta ne ovat omissa laatikoissaan, eivätkä arvaa olla kiusaksi.

Viime yönä oli oi, niin kivaa! Käytätin itseäni siskon luona katselemassa tulevalla viikonlopulla haettaville ikeahuonekaluille paikkoja, mutta emme me muistaneet mitata, sillä oli ajatuksia ja sanoja ja mustikkaglögiä ja renessanssikarttajäljitelmä ja kotikummitus. Karttaan oli merkitty Islannin edustalle jäälautalle suurikokoinen Ursus Albi ja lisäksi siinä oli paljon muitakin eläimiä.

Minulla on kuulkaas aika hyvä sisko. Tai hyvä ei ole ehkä oikea sana. Lempeä.
Siten minäkin muistan, miten maadotutaan täydeksi lihaksi. En halua olla mikään reikäjuusto-vorteksi-lampaankääpä, josta elämä valuu ulos ja viimeisellä huuhtelulla irtoavassa värissä on mukana punaista kiukkua.

On muuten sääli että skanneri ei toimi. Tahtoisin skannata tätä blogia varten vesivärimaalauksia.

Päivän riimu, Uruz.

"Olet nostanut loppuunsaattamisen ja uuden aloittamisen riimun. Olet kasvanut ja kehittynyt niin paljon, ettet enää mahdu vanhoihin raameihin. Ne on uskallettava hylätä, jotta pääset vapauttamaan energiasi uusien asioiden synnyttämiseen. Nykyiset tapahtumat viittaavat siihen, että käyt läpi jonkinlaista kuolemaa sisimmässäsi. Valmistaudu suureen mahdollisuuteen, joka ilmentää itseään näennäisen menetyksen muodossa." (astro.fi)

Ai niin, otsikko.

Paluu arkeen leirin jälkeen on tapahtunut ennakoidusti. Ensin kannetaan roinat sisälle, sitten ahmitaan siskon kanssa kinua ja Qi:tä ja sitten katellaan rasitusvammapainajaisia kunnes sisäiset hälytyskellot nostavat ylös varttia vaille sidosoppi. Hyvin ehtii, toimii ja soi.

Viikonloppu oli monesta kohtaa tosi kiva, ja joistakin kohdista semisti mieluinen ja eräiltä hiveniltään vähän kivulloinen, eli tavanomaista ränttätänttää, jos sellaisesta tykkää.

Poimin hiekasta kassillisen käpyjä ja metsästä toisen varpuja, jotka sain jopa silputtua heti siellä. Näitä siis on aikeeni hyödyntää koulussa värjäyshommissa. Saarenneito sanoo kyllä, että käpyjen paloitteleminen on painajaismaista, ja että niiden sisällä on inhoja ötököitä ja että käsiin tulee sattumaan tuommoisessa hommassa, mutta minä jaksanen kyllä. Kunhan nuo edelliset rakot ja palohaavat ehtivät käpälistä vähän jäähtyä, niin ihan varmasti sitten.

Jopa tuttu metsä osaa muuten tuntua todella syvältä. Pihapiiristä itään kumuaa jo ihan lähellä metsänpeitto. Kohtasin suurikokoisen havahtuvan linnun silhuetin, kuulemma jonkun teeren tai muun semmoisen. Kauemmaksi en uskaltanut, mieleni vie minut niin helposti harhaan.

Koin myös jotain sellaista, mitä koskaan ennen en! Makasimme rakkaan ystävättäreni kanssa hämärässä kylmällä hiekalla oikealla puolellamme humiseva meri, jaloissamme täysikuu ja vasemmalla taivaalla putoavat tähdet! Eli Perseidien tähdenlentoparven maksimi osui sopivasti maaseutulomaamme. Uskomattoman kirkas elokuun kruunu peitti varmasti näkyvistä suurimman osan, mutta minä laskin kuusi suurta tähdenlentoa ja Viksu yhden enemmän.

(Voi olla totta, ettei kannata sanoa ääneen, jos itsekkäästi menee toivomaan tähdiltä jotain. Minä pyysin mikrokosmoksenrauhaa, kerroin siitä toiselle ja en nyt sitten tiedä tästä tuloksesta että miten päin sitä pidellään. Ehkä ihan hyvin kuitenkin. Omassa tassussa.)

Maa, ilma, vesi, eetteri. Ja tuli tietenkin. Minä rakastan nuotioita ja takkatulia. Hä'ästä sensijaan en niin perusta. Joskus on ahdasta, eikä oikein osaa hengittää. Vastoin kaikkia itsestäänselvyyksiä, en vieläkään tullut osallistuneeksi tulennielentätyöpajaan. Pelkään, että unohdan itseni ja epähuomiossa nielaisen.

Muita uutisia: Testailimme showmiekkailun alkeita ja melkoista sohimistahan se on meikäläisen kohdalla, mutta muuten laji vaikuttaa erittäin hörhöhyödylliseltä. Lautapelaaminenkin voidaan laskea kivaksi. Pustaruoska laulaa käsissäni joskus, jos hyvin käy, mutta aina ei tietenkään ole näin, vaan se kietoutuu mielellään tuhran tuttavallisesti kaulani ympärille. Kehräämään en viitsinyt ruveta, koska saatoin sillävälin puolisalassa otella aurinkoa vastaan. Jotkut paikallaoliot jopa liveroolipalasivat hieman. Itsehän käytän näemmä aikani mieluummin ääliöimiseen.

 Preludes&Nocturnes on saanut väistyä. Tämä on uusi taustakuvani.

"Ehkä tästä ei saa mitään opetusta."

Ei niinku Strömsö.

Kas hei!
Viimeinen päivitys on maaliskuulta ja nyt onkin jo elokuu. Eikö ole jännää, miten kesä aina katoaa myös muistiinpanoista?  Koulu alkoi toissapäivänä ja jo nyt nukuin pommiin, ja ilmoittauduin kipeäksi, mutta ainakin minulla on kunnollisia syitä siihen etten ole nukkunut koko yönä. Perhepiirissäni on käynnissä sellainen havistusmullistus, että pois tieltä pienet ja pitkähäntäiset. Vielä en voi tästä kirjoittaa, vaikka haluaisin. Ja ei, en ole raskaana. Tästä kaikesta lisää ehkä jo pian.

Kesällä:
Ollaan tehty kesäteatteria, uitu meressä, poltettu nuotioita, nähty koski ja kiviä, keskiaikamarkkinat ja kummituksia. Ollaan nukuttu huonosti ja monissa paikoissa. Ollaan oltu päissämme ja kuumissamme ja hyttystensyötteinä. Ollaan laulettu väärin ja nautittu venäläisiä herkkuja. Ollaan esitetty tansseja ja ääliöitä. Ollaan larpattu Keski-Maassa ja Montmartressa ja Sarcoidosan sisäoppilaitoksessa. Ollaan käynnistelty ja haudattu projekteja. Ollaan ihan väärän paikkakunnan teatteriyhdistyksen hallitus ja ollaan aina hankaluuksissa. Ollaan ostettu järjestölle komea nahkaruoska. Ja paljon muuta, jonka olen unohtanut.

Se siitä.

Tässä kuvassa ollaan minä ja Kaunis ja me ollaan dunedainvelhoja. Hörh, sanoo hörhö.

Tällä viikolla:
(Ei saakeli, nyt pitää luntata facebookista. Yhtään en tiedä missä olen ollut ja mitä tehnyt. Ei ole hyvä tämä, on ruvettava ihan itsensä takia pitämään jonkinlaista logia.)


Olin kovasti pyrkinyt käyttämään viimeisen lomaviikoni pyykinpesuun ja tasaantumiseen, mutta olinkin ajautunut uudelleenkirjoittamaan vanhaa Ouroboros Cottage-pelin materiaalia. Nyt sille on jo hankittu talvinen pelipäivä ja se on täynnä. Lisäksi yritin kokoilla kasaan erästä protestimusiikkidraamaesitystä, josta olen sittemmin joutunut luopumaan kohdattuani syyskiireiden hirveät realiteetit. Viikonloppuna kävimme puolisoni J. Karhun suvun sukujuhlilla ja sitten en jaksanutkaan kokonaiseen päivään yhtään mitään ja seuraavakin toimenpide, leffoja ja kokkaamista Entisen Naapurinpojan redidenssissä, oli aika vetelä.

Maanantai meni kai metsän hukkasille, kun en tällähaavaa muista siitä muuta kuin S-treffikahvit. Aivan liian pian alkoi koulu, ja vaikka oli ihana nähdä koulutoverittaria, niin kyllähän se sinänsä ärsyttää. Edellämainittu ExNaapuri kävi ensimmäisen koulupäivän iltana ompeluttamassa minulla maastovatekappaleeseensa taskuja omituisiin kohtiin.

Sitten eilinen.
Eilen heräsin siihen että syksy oli tullut ja palelin. Koulu alkoi hirvittävien matemaattisten asioiden kertaamisella, päättötyöaikataulunpyörittelyllä ja kuvataidevehkeiden jakamisella, sekä muistutuksella siitä, että kesän aikana olisi pitänyt haalia metsistä ja mannuilta sopivia aineksia kasvivärjäyskurssia varten. Meninkin siis koulusta suoraan Hobittilaan anopin luo ja otin iiiison puukon ja harvensin jättiläismäisen raparperipensaan, jonka lehdet peittävät nyt koko lasiverannan ja jonka kuoret ovat kuivauskaapissa (nämä kelpaavat värjäämiseen). Varsista oli heti intomielinen tarkoitus keittää loputtomasti hilloa, mutta viimetingassa tajusimme, ettei meillä ole tarpeeksi purkkeja hirveän hillomäärän säilömiseen, eli raparperit menivät pakastearkkuun odottamaan että hankin jostain lisää törppöjä. Koko prosessi tapahtui ulkosalla, minä kouluvaatteissa ja kasvit kylmää nestettä tihkuen, ja nyt pelkään, että olen tullut kipeäksi. Onnekseni tapahtui myös kalasoppaa ja sauna. Ja omenoita suoraan puusta ja muutama mukaan aamupalaksikin. Oi autuutta!


Lisäksi mieheni pestasi isänsä valmistamaan täksi päiväksi puisia harjoitusmiekkoja, sillä olemme tässä iltapäivällä lähdössä Koppanaan, jossa on jonkinlaiset kokoontumisajot. Huomenna pitäisi tulla erään saksalaisen showmiekkailukoulun edustajatar opettamaan vapaaehtoisille joitain muuvsseja, ja näitä välineitä kaivataan siihen.

No arvatkaapa vain olenko pakannut.
(Makuupussi, pyyhe ja lakanat, kosmetiikkaa ja ruokaa ja pari vaatekertaa ja paperikasseja, sillä aion mennä metsään mömmertelemään värjäyskurssikelpoisten käpysten ja varpujen perässä. Ja varmaan joitain astioita, sillä siellä saattaa olla marjoja. Jonkinverran nahkaa, sillä mieheni aikoo pitää nahkatyöpajan. Koira ja ruokaa sille. Ja sitten pitää äkkiä juosta kohta tästä kirjakauppaan tai jonnekin muualle, sillä armas Vivian täyttää tänään vuosia. Paitsi että sitä ennen pitää siivota kanssa. Ei tässä kerkeä jäädä aivastelemaan ja murehtimaan.)

Voi kuinka sievää! Mies näyttää vaihtaneen lamput parvekkeen pieniin kiinalaislyhtyihin! Kyllä nyt kelpaa syksyn tulla.

Kyllä voi kauhalla antaa jos on noin iso suu.