Paluu arkeen leirin jälkeen on tapahtunut ennakoidusti. Ensin kannetaan roinat sisälle, sitten ahmitaan siskon kanssa kinua ja Qi:tä ja sitten katellaan rasitusvammapainajaisia kunnes sisäiset hälytyskellot nostavat ylös varttia vaille sidosoppi. Hyvin ehtii, toimii ja soi.
Viikonloppu oli monesta kohtaa tosi kiva, ja joistakin kohdista semisti mieluinen ja eräiltä hiveniltään vähän kivulloinen, eli tavanomaista ränttätänttää, jos sellaisesta tykkää.
Poimin hiekasta kassillisen käpyjä ja metsästä toisen varpuja, jotka sain jopa silputtua heti siellä. Näitä siis on aikeeni hyödyntää koulussa värjäyshommissa. Saarenneito sanoo kyllä, että käpyjen paloitteleminen on painajaismaista, ja että niiden sisällä on inhoja ötököitä ja että käsiin tulee sattumaan tuommoisessa hommassa, mutta minä jaksanen kyllä. Kunhan nuo edelliset rakot ja palohaavat ehtivät käpälistä vähän jäähtyä, niin ihan varmasti sitten.
Jopa tuttu metsä osaa muuten tuntua todella syvältä. Pihapiiristä itään kumuaa jo ihan lähellä metsänpeitto. Kohtasin suurikokoisen havahtuvan linnun silhuetin, kuulemma jonkun teeren tai muun semmoisen. Kauemmaksi en uskaltanut, mieleni vie minut niin helposti harhaan.
Koin myös jotain sellaista, mitä koskaan ennen en! Makasimme rakkaan ystävättäreni kanssa hämärässä kylmällä hiekalla oikealla puolellamme humiseva meri, jaloissamme täysikuu ja vasemmalla taivaalla putoavat tähdet! Eli Perseidien tähdenlentoparven maksimi osui sopivasti maaseutulomaamme. Uskomattoman kirkas elokuun kruunu peitti varmasti näkyvistä suurimman osan, mutta minä laskin kuusi suurta tähdenlentoa ja Viksu yhden enemmän.
(Voi olla totta, ettei kannata sanoa ääneen, jos itsekkäästi menee toivomaan tähdiltä jotain. Minä pyysin mikrokosmoksenrauhaa, kerroin siitä toiselle ja en nyt sitten tiedä tästä tuloksesta että miten päin sitä pidellään. Ehkä ihan hyvin kuitenkin. Omassa tassussa.)Maa, ilma, vesi, eetteri. Ja tuli tietenkin. Minä rakastan nuotioita ja takkatulia. Hä'ästä sensijaan en niin perusta. Joskus on ahdasta, eikä oikein osaa hengittää. Vastoin kaikkia itsestäänselvyyksiä, en vieläkään tullut osallistuneeksi tulennielentätyöpajaan. Pelkään, että unohdan itseni ja epähuomiossa nielaisen.
Muita uutisia: Testailimme showmiekkailun alkeita ja melkoista sohimistahan se on meikäläisen kohdalla, mutta muuten laji vaikuttaa erittäin hörhöhyödylliseltä. Lautapelaaminenkin voidaan laskea kivaksi. Pustaruoska laulaa käsissäni joskus, jos hyvin käy, mutta aina ei tietenkään ole näin, vaan se kietoutuu mielellään tuhran tuttavallisesti kaulani ympärille. Kehräämään en viitsinyt ruveta, koska saatoin sillävälin puolisalassa otella aurinkoa vastaan. Jotkut paikallaoliot jopa liveroolipalasivat hieman. Itsehän käytän näemmä aikani mieluummin ääliöimiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti