Näytetään tekstit, joissa on tunniste paskataide ja larppaaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paskataide ja larppaaminen. Näytä kaikki tekstit

lauantai 27. elokuuta 2011

"Do I even look like people? Trust me."

Miksipä ei väsyttäisi, jos tinaa ihan liikaa ja valvoo kauheasti taiteiden yönä ainoana motivaationaan hankkia itselleen sellainen uupumus, ettei haittaa, että pitää muka jäädä viikonlopuksi yksin kotiin. Niin, että sitten kun oikeasti olisikin seuraa ja menoa kuten aina, ei jaksa osallistua, vaan vahtaa painavien luomien raosta vanhaa V-tä telekkarista. Että osaa muuten olla Michael Ironside hottis nuorehkona. Onkohan mussa jotaki vikana? No eipä vissiin.

Ilmakitarakisat ja musiikkivideofastarit ovat käynnissä ulkona. Tai oikeastaan nyt on jo hiljaisempaa.
Ilotulituskin meni äsken. Nukuttaa ja jumittaa mutten osaa mennä nukkumaan, koska puoliso on lähtenyt larppaamaan Pelsepuupia. Kyseessä on siis "Saatanallisen taivaallinen liitto" - niminen ristinkultistimyyttitavaraan perustuva fantasiapeli, johon itse en viitsinyt osallistua, sillä aihe ei ollut ihan minua varten.

Eilen oli ihan siistiä, kävimme shoppailemassa kaupunginteatterin kirpparibasaarilla hienoja härpäkkeitä. Värjäsin siskoplikan tukan ja omanikin, päässä on nyt hassuja mansikanvärisiä läikähdyksiä, ja illalla kävimme taiteiden yössä hiimailemassa ja irkkujameissa aiheuttamassa pahennusta. Jatkot Oharikeisarilla ja lopulta kotiin, kännissä kuin käkikello. Huh.
Kolmen unitunnin jälkeen ovesta pukkasi herra Spielwut tuomaan lopulta äijien teräsmiekkatoimitusta. Komeita astaloita ja hurmaavaa tappotavaraa, täytyy myöntää. Tilaisuus oli kuin jonkinlainen irrationaalinen joulu. Minäkin sain keskiaikapelikelpoiset rautaiset lusikan ja haarukan!
(Pahoittelen, eksyin youtubeen, joten päivän biisi ei liity mitenkään mihinkään, paitsi että se on kuuli! Jos tämä nyt kuitenkin häiritsee, niin kukanenkin sä-passiivi voi vaihtoehtoisesti kuvitella, että tässä slotissa on alunperin aikomani Sarah Brightmanin iki-ihana I Lost My Heart To A Starship Trooper. Jos se muka auttaa jotenkin. En kyllä usko.)

Oharikeisari ilmestyi myöhemmin ja esitteli hassun torven, jonka oli käynyt hakemassa spelektroniikasta larppia varten. Onneksi myöhemmin, sillä olisin varmaan kuollut jos tänne olisi tungettu tööttäämään aikaisemmin. Olo on kuin rautatieasemalla. Kaikenlaisia hippejä ramppaa täällä, vaikka minä ja asunto olemme kaikkea muuta kuin edustavia.

Huomenna, en tiedä mitä. Jos nyt ilmottautuisin, voisin päästä Isakuksen ja hänen japanilaisen vieraansa ja ties keiden kanssa mökille. Toisaalta olisi varmaan aika suorittaa kansalaisvelvollisuus ja tehdä jotain omvf-aiheista. Jääköön nähtäväksi. Ensin ajattelin kuitenkin katsella jonkun verran unia.
 Jotakin minun piti kirjoittaa kasvivärjäyskurssin tuloksistakin, mutta en taida viitsiä sanoa muuta kuin että hyvin meni ja piisasi. Happamia käpyjäkin kiinnostaa.



Elina Väänänen ja Jenny Kangasvuo pääsivät penkomaan mielenkiintoisia
asuja Taiteiden yöhön liittyvällä basaarikirpputorilla.

Live-roolipelejä harrastavat Elina Väänänen ja Jenny Kangasvuo tekivät hienoja löytöjä rooliasurekiltä. Muun muassa Messenius-oopperassa käytettyjä vaatteita lähti naisten matkaan useampikin kappale. Väänäsen hienoin löytö oli kuitenkin Tuhannen ja yhden yön -tarinoiden henkinen turbaani.”Pitäisiköhän meidän Taiteiden yön kunniaksi pistää nämä puvut heti päälle”, Kangasvuo ja Väänänen tuumailevat vain melkein leikillään.
  (Kaleva 26.8.2011)

Miten niin melkein. Ääliöt.

perjantai 12. elokuuta 2011

Ei niinku Strömsö.

Kas hei!
Viimeinen päivitys on maaliskuulta ja nyt onkin jo elokuu. Eikö ole jännää, miten kesä aina katoaa myös muistiinpanoista?  Koulu alkoi toissapäivänä ja jo nyt nukuin pommiin, ja ilmoittauduin kipeäksi, mutta ainakin minulla on kunnollisia syitä siihen etten ole nukkunut koko yönä. Perhepiirissäni on käynnissä sellainen havistusmullistus, että pois tieltä pienet ja pitkähäntäiset. Vielä en voi tästä kirjoittaa, vaikka haluaisin. Ja ei, en ole raskaana. Tästä kaikesta lisää ehkä jo pian.

Kesällä:
Ollaan tehty kesäteatteria, uitu meressä, poltettu nuotioita, nähty koski ja kiviä, keskiaikamarkkinat ja kummituksia. Ollaan nukuttu huonosti ja monissa paikoissa. Ollaan oltu päissämme ja kuumissamme ja hyttystensyötteinä. Ollaan laulettu väärin ja nautittu venäläisiä herkkuja. Ollaan esitetty tansseja ja ääliöitä. Ollaan larpattu Keski-Maassa ja Montmartressa ja Sarcoidosan sisäoppilaitoksessa. Ollaan käynnistelty ja haudattu projekteja. Ollaan ihan väärän paikkakunnan teatteriyhdistyksen hallitus ja ollaan aina hankaluuksissa. Ollaan ostettu järjestölle komea nahkaruoska. Ja paljon muuta, jonka olen unohtanut.

Se siitä.


Tässä kuvassa ollaan minä ja Kaunis ja me ollaan dunedainvelhoja. Hörh, sanoo hörhö.

Tällä viikolla:
(Ei saakeli, nyt pitää luntata facebookista. Yhtään en tiedä missä olen ollut ja mitä tehnyt. Ei ole hyvä tämä, on ruvettava ihan itsensä takia pitämään jonkinlaista logia.)


Olin kovasti pyrkinyt käyttämään viimeisen lomaviikoni pyykinpesuun ja tasaantumiseen, mutta olinkin ajautunut uudelleenkirjoittamaan vanhaa Ouroboros Cottage-pelin materiaalia. Nyt sille on jo hankittu talvinen pelipäivä ja se on täynnä. Lisäksi yritin kokoilla kasaan erästä protestimusiikkidraamaesitystä, josta olen sittemmin joutunut luopumaan kohdattuani syyskiireiden hirveät realiteetit. Viikonloppuna kävimme puolisoni J. Karhun suvun sukujuhlilla ja sitten en jaksanutkaan kokonaiseen päivään yhtään mitään ja seuraavakin toimenpide, leffoja ja kokkaamista Entisen Naapurinpojan redidenssissä, oli aika vetelä.

Maanantai meni kai metsän hukkasille, kun en tällähaavaa muista siitä muuta kuin S-treffikahvit. Aivan liian pian alkoi koulu, ja vaikka oli ihana nähdä koulutoverittaria, niin kyllähän se sinänsä ärsyttää. Edellämainittu ExNaapuri kävi ensimmäisen koulupäivän iltana ompeluttamassa minulla maastovatekappaleeseensa taskuja omituisiin kohtiin.

Sitten eilinen.
Eilen heräsin siihen että syksy oli tullut ja palelin. Koulu alkoi hirvittävien matemaattisten asioiden kertaamisella, päättötyöaikataulunpyörittelyllä ja kuvataidevehkeiden jakamisella, sekä muistutuksella siitä, että kesän aikana olisi pitänyt haalia metsistä ja mannuilta sopivia aineksia kasvivärjäyskurssia varten. Meninkin siis koulusta suoraan Hobittilaan anopin luo ja otin iiiison puukon ja harvensin jättiläismäisen raparperipensaan, jonka lehdet peittävät nyt koko lasiverannan ja jonka kuoret ovat kuivauskaapissa (nämä kelpaavat värjäämiseen). Varsista oli heti intomielinen tarkoitus keittää loputtomasti hilloa, mutta viimetingassa tajusimme, ettei meillä ole tarpeeksi purkkeja hirveän hillomäärän säilömiseen, eli raparperit menivät pakastearkkuun odottamaan että hankin jostain lisää törppöjä. Koko prosessi tapahtui ulkosalla, minä kouluvaatteissa ja kasvit kylmää nestettä tihkuen, ja nyt pelkään, että olen tullut kipeäksi. Onnekseni tapahtui myös kalasoppaa ja sauna. Ja omenoita suoraan puusta ja muutama mukaan aamupalaksikin. Oi autuutta!


Lisäksi mieheni pestasi isänsä valmistamaan täksi päiväksi puisia harjoitusmiekkoja, sillä olemme tässä iltapäivällä lähdössä Koppanaan, jossa on jonkinlaiset kokoontumisajot. Huomenna pitäisi tulla erään saksalaisen showmiekkailukoulun edustajatar opettamaan vapaaehtoisille joitain muuvsseja, ja näitä välineitä kaivataan siihen.

No arvatkaapa vain olenko pakannut.
(Makuupussi, pyyhe ja lakanat, kosmetiikkaa ja ruokaa ja pari vaatekertaa ja paperikasseja, sillä aion mennä metsään mömmertelemään värjäyskurssikelpoisten käpysten ja varpujen perässä. Ja varmaan joitain astioita, sillä siellä saattaa olla marjoja. Jonkinverran nahkaa, sillä mieheni aikoo pitää nahkatyöpajan. Koira ja ruokaa sille. Ja sitten pitää äkkiä juosta kohta tästä kirjakauppaan tai jonnekin muualle, sillä armas Vivian täyttää tänään vuosia. Paitsi että sitä ennen pitää siivota kanssa. Ei tässä kerkeä jäädä aivastelemaan ja murehtimaan.)

Voi kuinka sievää! Mies näyttää vaihtaneen lamput parvekkeen pieniin kiinalaislyhtyihin! Kyllä nyt kelpaa syksyn tulla.

Kyllä voi kauhalla antaa jos on noin iso suu.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Viiden sentin filosofiaa.

Meitsi on on on..

...vähän käyny larppaamassa taas ja kurkku on kippee niinku aina. Laittelen siihen tämmostä tulikuumaa siirappiespressoa nyt sitten ja koitan olla ihmisiksi.
Eli takana on siis trippi tyrnäväläiselle partiomajalle, jonne järjestömme tyttäret olivat rukanneet pystyyn kaupunkimytologiasaagansa kliimaksin, jossa pääsin improamaan erään pitkään pelanneen hahmon luontoa.
Tykkäsin ihan tosissaan pelistä ja peliseurasta ja pelipaikasta ja konseptista, vaikka nyt tietenkin väsyttää ja on taas semmoinen klassinen "häntä pannaan toiseen korvaan" tyyppinen liikaa-ajateltavaa-perussetti, kuten aina semmoisen pelin jälkeen, jossa on substanssia.
Käytännönjärjestelyt olivat kyllä mielestäni ihan hanurista ja sitäpä en jaksa edes säälistä salata, mutta eihän se ole koskaan tärkeää. Ajatus, tahto ja tuuri ovat. Mutta kun osaan tämän laulun jo ulkoa, niin alkaa mennä kuorohyräilyksi. Kyynistyminen, se on sääli, mutta menee onneksi nukkumalla ohi.

(There's a rise, there's a fall)...

Luojan kiitos, nyt on sunnuntai, niin kerkeää toeta ja lonnia eli siivota ihan helvetisti. Ai niin, lonnimisesta puheen ollen, perjantai oli yllättäen vapaa ja nukuin koko päivän, koska J. Karhu ja Oharikeisari tulivat kahenmiehen kaaospartiona hakemaan minua töistä ja sitten suunniteltiin peliä Pikkusiskosenkin keralla ihan liian pitkään. Se on Tärkeää.
Tämä on ihana tämä tämmöinen Paloniemen Millan kirja Kettu ja Minä. Olisipa minullakin oma kettu! Sain riesaääliöltä ennakkosyntymäpäivälahjaksi tuommoisen ja tuijottelen omistuskirjoitusta lämpimällä hyrinällä. "The Fox never found a better messenger than himself" - Irlantilainen sananlasku.

Now for something completely different. Please. Vähitellen. Jooko.
 

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Lomahälinää.

Kylläpä on aika karannut käpälästä ja kirjoittaminen taas unohtunut. Työharjoittelupäivät olivat kovia, pitkiä ja luovia (just the way I like it), eikä niiden jälkeen tehnyt enää mieli ruveta hälisemään näppäimistöllä.
Paljon monikielisiä lapsi- ja muitakin ryhmiä, helevetinmoinen hässäkkä, suursiivous. Verta ja kanaverkkoa.  Sielunsiskokseni kutsuu aluetta kulttuurinbermudankolmioksi, ja joskus jaksaa hämmentää, kuinka vaikea sieltä, missä muka on kaikkea, on löytää haluamaansa. Kuten vaikka kumihanskaa.

Jossakin välissä turvastani leikattiin viisaudenhammas ja siitä selvisin lopulta melko vähäisillä komplikaatioilla.
Kansalaisvelvollisuuttani olen toteuttanut näkymällä hetkellisesti P-Johanneksen vaalikahveilla kofeiinikomppaniassa. Olisi pitänyt varmaan harjoittaa jonkinlaista keskustelua mutten osannut. Omenapiirakka oli kyllä hyvää.


Nyt olen lomalla!
Laajakaista puuttuu, niin ei voi lonnia, olen siivonnut tänään vanhatestamentisella raivolla siitä huolimatta että päässä on kiehunut eilen nautittu olut. Aamulla koin irrationaalisia hetkiä katsomalla Huomenta Suomi - lähetystä, jossa esiintyi pitkäaikainen arvostuksenkohteeni ja kylänmies Hannu Rajaniemi.

 Eilen olin appiukon synttäreillä syömässä pitsaa ja laskiaispullia ja illalla Graalissa K-treffeillä ja toissapäivänä nyljin vanhan sohvan, joka sitten käytiin dumppaamassa ruskoon, jossa minuun oli iskeä paskataiteellinen tarvetila ruveta tekemään yhteiskunnallista kuvataidetta mutta onneksi se meni ohi.
Tänään on tarkoitus seurata huushollin urosten mööpleeraamista, talouteen aikoo saapua lopulta kunnollinen naimakelpoinen parisänky. Mikäli mahtuu. Saapa nähdä kuinka monta rakennelmaa ympäriltäni projektin myötä tullaan purkamaan.

Ainiin! Projekteista: Olen tässä askarrellut pienimuotoista nykyfantasiakokeilua kesälle. Pieni, se se on kaunista. Entisen Naapurinpojan WeKinky - historiapeli on myös saanut uutta tuulta siipuloittensa alle ja mikäli hyvin käy, päästään hommassa eteenpäin. Tämä ei vaikuta silleen kauhean kauniilta eikä pieneltä. 'Komea' saa alustavasti kelvata, ja toivottavasti toteutuu.

Huomenna, jos sähköjumala suo, minulla on taas kunnon netti, ja voin pitää kauan haavelemani wowimaratoonin.    Ylihuomenaamuna on suksiminen Pohjoiseen. Siellä vuotaa katto ja on markkinat.

Liveroolipeli 'Kuiskauksia Myrskyssä' oli laadukas ja pelottava. Kuvia täällä!
Yritän saada käsiteltyä asiaa laajemmin mutta nyt en ehdi. Täällä alkaa huonejärjestysmullistus ja sitä varten pitää pukea päälle.