Meitsi on on on..
Eli takana on siis trippi tyrnäväläiselle partiomajalle, jonne järjestömme tyttäret olivat rukanneet pystyyn kaupunkimytologiasaagansa kliimaksin, jossa pääsin improamaan erään pitkään pelanneen hahmon luontoa.
Tykkäsin ihan tosissaan pelistä ja peliseurasta ja pelipaikasta ja konseptista, vaikka nyt tietenkin väsyttää ja on taas semmoinen klassinen "häntä pannaan toiseen korvaan" tyyppinen liikaa-ajateltavaa-perussetti, kuten aina semmoisen pelin jälkeen, jossa on substanssia.
Käytännönjärjestelyt olivat kyllä mielestäni ihan hanurista ja sitäpä en jaksa edes säälistä salata, mutta eihän se ole koskaan tärkeää. Ajatus, tahto ja tuuri ovat. Mutta kun osaan tämän laulun jo ulkoa, niin alkaa mennä kuorohyräilyksi. Kyynistyminen, se on sääli, mutta menee onneksi nukkumalla ohi.
(There's a rise, there's a fall)...
Luojan kiitos, nyt on sunnuntai, niin kerkeää toeta ja lonnia eli siivota ihan helvetisti. Ai niin, lonnimisesta puheen ollen, perjantai oli yllättäen vapaa ja nukuin koko päivän, koska J. Karhu ja Oharikeisari tulivat kahenmiehen kaaospartiona hakemaan minua töistä ja sitten suunniteltiin peliä Pikkusiskosenkin keralla ihan liian pitkään. Se on Tärkeää.
Tämä on ihana tämä tämmöinen Paloniemen Millan kirja Kettu ja Minä. Olisipa minullakin oma kettu! Sain riesaääliöltä ennakkosyntymäpäivälahjaksi tuommoisen ja tuijottelen omistuskirjoitusta lämpimällä hyrinällä. "The Fox never found a better messenger than himself" - Irlantilainen sananlasku.
Now for something completely different. Please. Vähitellen. Jooko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti