"Do I even look like people? Trust me."

Miksipä ei väsyttäisi, jos tinaa ihan liikaa ja valvoo kauheasti taiteiden yönä ainoana motivaationaan hankkia itselleen sellainen uupumus, ettei haittaa, että pitää muka jäädä viikonlopuksi yksin kotiin. Niin, että sitten kun oikeasti olisikin seuraa ja menoa kuten aina, ei jaksa osallistua, vaan vahtaa painavien luomien raosta vanhaa V-tä telekkarista. Että osaa muuten olla Michael Ironside hottis nuorehkona. Onkohan mussa jotaki vikana? No eipä vissiin.

Ilmakitarakisat ja musiikkivideofastarit ovat käynnissä ulkona. Tai oikeastaan nyt on jo hiljaisempaa.
Ilotulituskin meni äsken. Nukuttaa ja jumittaa mutten osaa mennä nukkumaan, koska puoliso on lähtenyt larppaamaan Pelsepuupia. Kyseessä on siis "Saatanallisen taivaallinen liitto" - niminen ristinkultistimyyttitavaraan perustuva fantasiapeli, johon itse en viitsinyt osallistua, sillä aihe ei ollut ihan minua varten.

Eilen oli ihan siistiä, kävimme shoppailemassa kaupunginteatterin kirpparibasaarilla hienoja härpäkkeitä. Värjäsin siskoplikan tukan ja omanikin, päässä on nyt hassuja mansikanvärisiä läikähdyksiä, ja illalla kävimme taiteiden yössä hiimailemassa ja irkkujameissa aiheuttamassa pahennusta. Jatkot Oharikeisarilla ja lopulta kotiin, kännissä kuin käkikello. Huh.
Kolmen unitunnin jälkeen ovesta pukkasi herra Spielwut tuomaan lopulta äijien teräsmiekkatoimitusta. Komeita astaloita ja hurmaavaa tappotavaraa, täytyy myöntää. Tilaisuus oli kuin jonkinlainen irrationaalinen joulu. Minäkin sain keskiaikapelikelpoiset rautaiset lusikan ja haarukan!

(Pahoittelen, eksyin youtubeen, joten päivän biisi ei liity mitenkään mihinkään, paitsi että se on kuuli! Jos tämä nyt kuitenkin häiritsee, niin kukanenkin sä-passiivi voi vaihtoehtoisesti kuvitella, että tässä slotissa on alunperin aikomani Sarah Brightmanin iki-ihana I Lost My Heart To A Starship Trooper. Jos se muka auttaa jotenkin. En kyllä usko.)

Oharikeisari ilmestyi myöhemmin ja esitteli hassun torven, jonka oli käynyt hakemassa spelektroniikasta larppia varten. Onneksi myöhemmin, sillä olisin varmaan kuollut jos tänne olisi tungettu tööttäämään aikaisemmin. Olo on kuin rautatieasemalla. Kaikenlaisia hippejä ramppaa täällä, vaikka minä ja asunto olemme kaikkea muuta kuin edustavia.

Huomenna, en tiedä mitä. Jos nyt ilmottautuisin, voisin päästä Isakuksen ja hänen japanilaisen vieraansa ja ties keiden kanssa mökille. Toisaalta olisi varmaan aika suorittaa kansalaisvelvollisuus ja tehdä jotain omvf-aiheista. Jääköön nähtäväksi. Ensin ajattelin kuitenkin katsella jonkun verran unia.
 Jotakin minun piti kirjoittaa kasvivärjäyskurssin tuloksistakin, mutta en taida viitsiä sanoa muuta kuin että hyvin meni ja piisasi. Happamia käpyjäkin kiinnostaa.

Elina Väänänen ja Jenny Kangasvuo pääsivät penkomaan mielenkiintoisia

asuja Taiteiden yöhön liittyvällä basaarikirpputorilla.

Live-roolipelejä harrastavat Elina Väänänen ja Jenny Kangasvuo tekivät hienoja löytöjä rooliasurekiltä. Muun muassa Messenius-oopperassa käytettyjä vaatteita lähti naisten matkaan useampikin kappale. Väänäsen hienoin löytö oli kuitenkin Tuhannen ja yhden yön -tarinoiden henkinen turbaani.”Pitäisiköhän meidän Taiteiden yön kunniaksi pistää nämä puvut heti päälle”, Kangasvuo ja Väänänen tuumailevat vain melkein leikillään.
  (Kaleva 26.8.2011)

Miten niin melkein. Ääliöt.

Inspira.

Olin eilen niin väsynyt että laitoin kellon soimaan vahingossa tuntia aikaisemmin kuin olisi pitänyt. Herätessäni olin niin väsynyt, etten tajunnut asiaa vieläkään. Nyt minulla on ylimääräinen tunti väsyneissä käsissäni. Vähän kyllä hyhmii. Siksi loki.

Viikonloppuna kävimme J. Karhun ja Pikkusielunsiskon kanssa äitini luona Seskarössä syömässä liikaa ja Ikeassa metsästämässä neidolle kalusteita. Selvisimme seikkailusta yllättävän hyvin.
Visiteerasimme myös kangaskauppaamme, jonka erääseen nurkkaan oli sahattu uusi ovi. Minä epäilin tietenkin ensin mielenterveyttäni, sillä unissani tuohon rakennukseen ilmestyy jatkuvasti uusia, harmajasävyisiä puuovia, ja toisia sulkeutuu. Hyvä reissu.

Tällä viikolla onkin sitten satanut alusvaatteisiin asti ja suussa maistunut koulussa värjäyskurssilla höyrystynyt myrkkysieni. Ei niinsanotusti inspaa.
(Paitsi että eilen tuli postista uusi, punainen läppäri, jonka taakse mennä piiloon.)

Sana vain, ja sataa taas.
Kaulus pystyssä ovelta ovelle,
( ja tietenkin läpimärät kengät, niistä tapaan kirjoittaa usein)
kunnes taas samassa paikassa
punaviini tai
Harmaa Jaarli, venäläinen höyry
ja horoskooppi ja sarjakuvat.

Syksystä
saa väännettuä irti
vain niukasti romantiikkaa
tai satua tai muuta ravintoa tai sitten
olen jo liian paatunut ja
tarvitsen taas suuremman annoksen.

Aika kääntää kylkeään, sulkee
hitaasti silmiensä saranat ja menee
sanomalehtiotsikoiden väliin maate,
keskinkertainen ja kalsea,
piittaamaton tuttu.

Vesi ikkunan takana kimpoamassa mukulakivistä
valumassa hitaasti hiuksista niskaan
(siihen kohtaan lapojen väliin, johon aioin pyytää tatuoimaan auringon)
ja vesi keittimestä syöksymässä höyryten lasiin.

Käyn kiinni puutunein sormin.
Aina samat biisit, samat pelot ja käsiala
rakkaat ja tyhjänpäiväiset 
pönkätty pystyyn, että vaikuttaisi kuin edes
jotenkuten ja jossain joskus tietäisi.
 (22.8.11, Graali)

Ei oikein irtoa, äh ja pah ja palelee ja ehkä se ei riitä sisällöksi.

Uusiutumisia.

Luin lukujärjestystä väärässä järjestyksessä. Kuvataidehommat olivat jo alkaneet tunti sitten kun lopulta heräsin mielestäni ajoissa teoriatunnille. Miksiköhän. Viime yönä valvoin myöhään mutta ei sen nyt tällälailla pitäisi vaikuttaa. Huomenna saa taas selitellä, mutta toisaalta...

...minä haluan olla joskus ihan vähän aikaa yksin ja koskaan en saa. Täällä on aina puoliso, viikonloppuna on aina joku mellakka ja vaikka kuinka tykkään, niin missä välissä tässä on tarkoitus uusiutua? Voipi hyvinkin olla, että joudun viettämään suurimman osan talvea perheeni lattiamajoituksessa, koska hyvinkin todennäköisesti napsahtaa kokoluokkaa roimempi nakki, ja joudun tekemään työharjoittelun Tornioon. Voihan Kämäsalem. Niin, että minä nyt juon tätä kahvia täällä, missä kukaan ei äilätä, ja lataan itseäni. Kiitosta vaan.

Viimeeksi sain olla rauhassa varmaankin toukokuussa, että repikää siitä stressinmääritelmää. Jos tulee koko ajan nähdyksi, hapertuu ajan myötä ja toiminta taantuu refleksiiviseksi. Ainakin minulla. Ihmeellinen ilmava olo, kun monen metrin säteellä ei ole mitään semmoisia tietoisuuksia joista tarvitsisi välittää. Naapureita on, mutta ne ovat omissa laatikoissaan, eivätkä arvaa olla kiusaksi.

Viime yönä oli oi, niin kivaa! Käytätin itseäni siskon luona katselemassa tulevalla viikonlopulla haettaville ikeahuonekaluille paikkoja, mutta emme me muistaneet mitata, sillä oli ajatuksia ja sanoja ja mustikkaglögiä ja renessanssikarttajäljitelmä ja kotikummitus. Karttaan oli merkitty Islannin edustalle jäälautalle suurikokoinen Ursus Albi ja lisäksi siinä oli paljon muitakin eläimiä.

Minulla on kuulkaas aika hyvä sisko. Tai hyvä ei ole ehkä oikea sana. Lempeä.
Siten minäkin muistan, miten maadotutaan täydeksi lihaksi. En halua olla mikään reikäjuusto-vorteksi-lampaankääpä, josta elämä valuu ulos ja viimeisellä huuhtelulla irtoavassa värissä on mukana punaista kiukkua.

On muuten sääli että skanneri ei toimi. Tahtoisin skannata tätä blogia varten vesivärimaalauksia.

Päivän riimu, Uruz.

"Olet nostanut loppuunsaattamisen ja uuden aloittamisen riimun. Olet kasvanut ja kehittynyt niin paljon, ettet enää mahdu vanhoihin raameihin. Ne on uskallettava hylätä, jotta pääset vapauttamaan energiasi uusien asioiden synnyttämiseen. Nykyiset tapahtumat viittaavat siihen, että käyt läpi jonkinlaista kuolemaa sisimmässäsi. Valmistaudu suureen mahdollisuuteen, joka ilmentää itseään näennäisen menetyksen muodossa." (astro.fi)

Ai niin, otsikko.

Paluu arkeen leirin jälkeen on tapahtunut ennakoidusti. Ensin kannetaan roinat sisälle, sitten ahmitaan siskon kanssa kinua ja Qi:tä ja sitten katellaan rasitusvammapainajaisia kunnes sisäiset hälytyskellot nostavat ylös varttia vaille sidosoppi. Hyvin ehtii, toimii ja soi.

Viikonloppu oli monesta kohtaa tosi kiva, ja joistakin kohdista semisti mieluinen ja eräiltä hiveniltään vähän kivulloinen, eli tavanomaista ränttätänttää, jos sellaisesta tykkää.

Poimin hiekasta kassillisen käpyjä ja metsästä toisen varpuja, jotka sain jopa silputtua heti siellä. Näitä siis on aikeeni hyödyntää koulussa värjäyshommissa. Saarenneito sanoo kyllä, että käpyjen paloitteleminen on painajaismaista, ja että niiden sisällä on inhoja ötököitä ja että käsiin tulee sattumaan tuommoisessa hommassa, mutta minä jaksanen kyllä. Kunhan nuo edelliset rakot ja palohaavat ehtivät käpälistä vähän jäähtyä, niin ihan varmasti sitten.

Jopa tuttu metsä osaa muuten tuntua todella syvältä. Pihapiiristä itään kumuaa jo ihan lähellä metsänpeitto. Kohtasin suurikokoisen havahtuvan linnun silhuetin, kuulemma jonkun teeren tai muun semmoisen. Kauemmaksi en uskaltanut, mieleni vie minut niin helposti harhaan.

Koin myös jotain sellaista, mitä koskaan ennen en! Makasimme rakkaan ystävättäreni kanssa hämärässä kylmällä hiekalla oikealla puolellamme humiseva meri, jaloissamme täysikuu ja vasemmalla taivaalla putoavat tähdet! Eli Perseidien tähdenlentoparven maksimi osui sopivasti maaseutulomaamme. Uskomattoman kirkas elokuun kruunu peitti varmasti näkyvistä suurimman osan, mutta minä laskin kuusi suurta tähdenlentoa ja Viksu yhden enemmän.

(Voi olla totta, ettei kannata sanoa ääneen, jos itsekkäästi menee toivomaan tähdiltä jotain. Minä pyysin mikrokosmoksenrauhaa, kerroin siitä toiselle ja en nyt sitten tiedä tästä tuloksesta että miten päin sitä pidellään. Ehkä ihan hyvin kuitenkin. Omassa tassussa.)

Maa, ilma, vesi, eetteri. Ja tuli tietenkin. Minä rakastan nuotioita ja takkatulia. Hä'ästä sensijaan en niin perusta. Joskus on ahdasta, eikä oikein osaa hengittää. Vastoin kaikkia itsestäänselvyyksiä, en vieläkään tullut osallistuneeksi tulennielentätyöpajaan. Pelkään, että unohdan itseni ja epähuomiossa nielaisen.

Muita uutisia: Testailimme showmiekkailun alkeita ja melkoista sohimistahan se on meikäläisen kohdalla, mutta muuten laji vaikuttaa erittäin hörhöhyödylliseltä. Lautapelaaminenkin voidaan laskea kivaksi. Pustaruoska laulaa käsissäni joskus, jos hyvin käy, mutta aina ei tietenkään ole näin, vaan se kietoutuu mielellään tuhran tuttavallisesti kaulani ympärille. Kehräämään en viitsinyt ruveta, koska saatoin sillävälin puolisalassa otella aurinkoa vastaan. Jotkut paikallaoliot jopa liveroolipalasivat hieman. Itsehän käytän näemmä aikani mieluummin ääliöimiseen.

 Preludes&Nocturnes on saanut väistyä. Tämä on uusi taustakuvani.

"Ehkä tästä ei saa mitään opetusta."

Ei niinku Strömsö.

Kas hei!
Viimeinen päivitys on maaliskuulta ja nyt onkin jo elokuu. Eikö ole jännää, miten kesä aina katoaa myös muistiinpanoista?  Koulu alkoi toissapäivänä ja jo nyt nukuin pommiin, ja ilmoittauduin kipeäksi, mutta ainakin minulla on kunnollisia syitä siihen etten ole nukkunut koko yönä. Perhepiirissäni on käynnissä sellainen havistusmullistus, että pois tieltä pienet ja pitkähäntäiset. Vielä en voi tästä kirjoittaa, vaikka haluaisin. Ja ei, en ole raskaana. Tästä kaikesta lisää ehkä jo pian.

Kesällä:
Ollaan tehty kesäteatteria, uitu meressä, poltettu nuotioita, nähty koski ja kiviä, keskiaikamarkkinat ja kummituksia. Ollaan nukuttu huonosti ja monissa paikoissa. Ollaan oltu päissämme ja kuumissamme ja hyttystensyötteinä. Ollaan laulettu väärin ja nautittu venäläisiä herkkuja. Ollaan esitetty tansseja ja ääliöitä. Ollaan larpattu Keski-Maassa ja Montmartressa ja Sarcoidosan sisäoppilaitoksessa. Ollaan käynnistelty ja haudattu projekteja. Ollaan ihan väärän paikkakunnan teatteriyhdistyksen hallitus ja ollaan aina hankaluuksissa. Ollaan ostettu järjestölle komea nahkaruoska. Ja paljon muuta, jonka olen unohtanut.

Se siitä.

Tässä kuvassa ollaan minä ja Kaunis ja me ollaan dunedainvelhoja. Hörh, sanoo hörhö.

Tällä viikolla:
(Ei saakeli, nyt pitää luntata facebookista. Yhtään en tiedä missä olen ollut ja mitä tehnyt. Ei ole hyvä tämä, on ruvettava ihan itsensä takia pitämään jonkinlaista logia.)


Olin kovasti pyrkinyt käyttämään viimeisen lomaviikoni pyykinpesuun ja tasaantumiseen, mutta olinkin ajautunut uudelleenkirjoittamaan vanhaa Ouroboros Cottage-pelin materiaalia. Nyt sille on jo hankittu talvinen pelipäivä ja se on täynnä. Lisäksi yritin kokoilla kasaan erästä protestimusiikkidraamaesitystä, josta olen sittemmin joutunut luopumaan kohdattuani syyskiireiden hirveät realiteetit. Viikonloppuna kävimme puolisoni J. Karhun suvun sukujuhlilla ja sitten en jaksanutkaan kokonaiseen päivään yhtään mitään ja seuraavakin toimenpide, leffoja ja kokkaamista Entisen Naapurinpojan redidenssissä, oli aika vetelä.

Maanantai meni kai metsän hukkasille, kun en tällähaavaa muista siitä muuta kuin S-treffikahvit. Aivan liian pian alkoi koulu, ja vaikka oli ihana nähdä koulutoverittaria, niin kyllähän se sinänsä ärsyttää. Edellämainittu ExNaapuri kävi ensimmäisen koulupäivän iltana ompeluttamassa minulla maastovatekappaleeseensa taskuja omituisiin kohtiin.

Sitten eilinen.
Eilen heräsin siihen että syksy oli tullut ja palelin. Koulu alkoi hirvittävien matemaattisten asioiden kertaamisella, päättötyöaikataulunpyörittelyllä ja kuvataidevehkeiden jakamisella, sekä muistutuksella siitä, että kesän aikana olisi pitänyt haalia metsistä ja mannuilta sopivia aineksia kasvivärjäyskurssia varten. Meninkin siis koulusta suoraan Hobittilaan anopin luo ja otin iiiison puukon ja harvensin jättiläismäisen raparperipensaan, jonka lehdet peittävät nyt koko lasiverannan ja jonka kuoret ovat kuivauskaapissa (nämä kelpaavat värjäämiseen). Varsista oli heti intomielinen tarkoitus keittää loputtomasti hilloa, mutta viimetingassa tajusimme, ettei meillä ole tarpeeksi purkkeja hirveän hillomäärän säilömiseen, eli raparperit menivät pakastearkkuun odottamaan että hankin jostain lisää törppöjä. Koko prosessi tapahtui ulkosalla, minä kouluvaatteissa ja kasvit kylmää nestettä tihkuen, ja nyt pelkään, että olen tullut kipeäksi. Onnekseni tapahtui myös kalasoppaa ja sauna. Ja omenoita suoraan puusta ja muutama mukaan aamupalaksikin. Oi autuutta!


Lisäksi mieheni pestasi isänsä valmistamaan täksi päiväksi puisia harjoitusmiekkoja, sillä olemme tässä iltapäivällä lähdössä Koppanaan, jossa on jonkinlaiset kokoontumisajot. Huomenna pitäisi tulla erään saksalaisen showmiekkailukoulun edustajatar opettamaan vapaaehtoisille joitain muuvsseja, ja näitä välineitä kaivataan siihen.

No arvatkaapa vain olenko pakannut.
(Makuupussi, pyyhe ja lakanat, kosmetiikkaa ja ruokaa ja pari vaatekertaa ja paperikasseja, sillä aion mennä metsään mömmertelemään värjäyskurssikelpoisten käpysten ja varpujen perässä. Ja varmaan joitain astioita, sillä siellä saattaa olla marjoja. Jonkinverran nahkaa, sillä mieheni aikoo pitää nahkatyöpajan. Koira ja ruokaa sille. Ja sitten pitää äkkiä juosta kohta tästä kirjakauppaan tai jonnekin muualle, sillä armas Vivian täyttää tänään vuosia. Paitsi että sitä ennen pitää siivota kanssa. Ei tässä kerkeä jäädä aivastelemaan ja murehtimaan.)

Voi kuinka sievää! Mies näyttää vaihtaneen lamput parvekkeen pieniin kiinalaislyhtyihin! Kyllä nyt kelpaa syksyn tulla.

Kyllä voi kauhalla antaa jos on noin iso suu.

Viiden sentin filosofiaa.

Meitsi on on on..

...vähän käyny larppaamassa taas ja kurkku on kippee niinku aina. Laittelen siihen tämmostä tulikuumaa siirappiespressoa nyt sitten ja koitan olla ihmisiksi.
Eli takana on siis trippi tyrnäväläiselle partiomajalle, jonne järjestömme tyttäret olivat rukanneet pystyyn kaupunkimytologiasaagansa kliimaksin, jossa pääsin improamaan erään pitkään pelanneen hahmon luontoa.
Tykkäsin ihan tosissaan pelistä ja peliseurasta ja pelipaikasta ja konseptista, vaikka nyt tietenkin väsyttää ja on taas semmoinen klassinen "häntä pannaan toiseen korvaan" tyyppinen liikaa-ajateltavaa-perussetti, kuten aina semmoisen pelin jälkeen, jossa on substanssia.
Käytännönjärjestelyt olivat kyllä mielestäni ihan hanurista ja sitäpä en jaksa edes säälistä salata, mutta eihän se ole koskaan tärkeää. Ajatus, tahto ja tuuri ovat. Mutta kun osaan tämän laulun jo ulkoa, niin alkaa mennä kuorohyräilyksi. Kyynistyminen, se on sääli, mutta menee onneksi nukkumalla ohi.

(There's a rise, there's a fall)...

Luojan kiitos, nyt on sunnuntai, niin kerkeää toeta ja lonnia eli siivota ihan helvetisti. Ai niin, lonnimisesta puheen ollen, perjantai oli yllättäen vapaa ja nukuin koko päivän, koska J. Karhu ja Oharikeisari tulivat kahenmiehen kaaospartiona hakemaan minua töistä ja sitten suunniteltiin peliä Pikkusiskosenkin keralla ihan liian pitkään. Se on Tärkeää.

Tämä on ihana tämä tämmöinen Paloniemen Millan kirja Kettu ja Minä. Olisipa minullakin oma kettu! Sain riesaääliöltä ennakkosyntymäpäivälahjaksi tuommoisen ja tuijottelen omistuskirjoitusta lämpimällä hyrinällä. "The Fox never found a better messenger than himself" - Irlantilainen sananlasku.

Now for something completely different. Please. Vähitellen. Jooko.

 

Hep.

Terve. Minä olen Elina, ja herään ennen kuutta pelekkään stressiin.
Pomoni meni kouluttautumaan ja minä olen toimessani pari päivää yksin jotenkin paljon kovempaa, kuin jos toinen olisi Kempeleessä. Kyllä minä osaan, ei se siitä ole kiinni. Mosaiikkijuttuja. Olen katellut kuvia yhdestä kirjasta. Eivaan, hyvin se meni eilen ja varmasti menee tänäänkin.  Vasemmassa silmässä on vissiinkin kyllä mikroskooppinen lasinsiru. Ärsyttää.

Eilen oli muutenkin kiva päivä, kierrettiin työhajoitteluuni liittyvät kaupat ja varastot puolison kanssa, aurinko paistoi meidän, kaupungin ja sushiaamiaisemme ylle. Ja kofeiinikomppanian ikkunasta. Päivällä ehdin lukea Syntyja Syviä - materiaalini. Tosi kivaa silleen yleisluontoisesti, mutta. Että taas pitää mennä johonkin ja jotku propit pitäs varmaan laittaa.
Suo kutsuu omaansa. Tälleen:
"Äääääääliöööööööö, ÄäääääääliööööööÖÖööÖööö."

Mitäpä sitä muuta tällä viikolla? Kiire on ollut koko ajan. Yritän olla tulematta kipeäksi. Tiistaina oli kuumetta ja töissä ylhäältäannetusta konttorikaulusteuudistuksesta johtuen suursiivous. Täten minulle on annettu näky, joka kertoo, kuinka pahassa kunnossa kaappini voisivat olla, jollei minulla olisi vammatraumaani järjestyksen suhteen. Tosi luontevasti kaikki ihan vituillaan oli siellä kyllä.

Loman jämäthän menivät kotiseudulla, äidin luona, ja maanantaiaamu oli siten lajinsa muotovalio. Ähmistelin lähinnä käsityökeskuksessa mattopuita kutomakuntoon ja kävelin päin ovenkarmeja.
Iltasella käytiin vähän teatteriharjoittelemassa Oulunsalossa. En osaa tekstiä, vaikka sitä on melkein yhtä paljon kuin kotikeittoisessa hillopurkissa. Yöllä sitten hiukan venyteltiin Oharikeisarin kanssa mielikuvituksiamme ja luoskenneltiin jonkinlaista jung-gaiman-estetiikkajuttua syyskesälle. Saapa nähdä, miten asian kanssa edetään. Varmaan jopa  jo tänään, jos jaksan vielä yhdeksän jälkeen, kunhan olen ensin ollut kaksitoista tuntia töissä. (Tekkee mieli ampua ittiäni kohta, PÄÄHÄN.)

Ehkä kuitenkin eniten vituttaa, että olen onnistunut hukkaamaan äitini firman nettikuvakansion salasanat ja pitäisi soittaa aasiakastukeen ja märistä. J.Karhu päivitti viikonloppuna nettisivut ja minä otin kuvia, mutta tätenhän niistä on päässyt käyttöön vain filmaattisin osuus, ja tunnelmamateriaali tönkkii tuolla sähköpostissa odottaen aamua armaampaa. Äitini pitäisi muutenkin raahata lääkärille, vaikka uskonkin, että sitä vaivaa vain liiallinen stressi. Jos homma menee aivojen skannaamiseksi niin haluaisin mielelläni olla paikalla.

Tämän kamalampia asioita en nyt kertakaikkiaan siedä alkaa tässä käsitellä, vaan jubileeraampa vielä lopuksi, että laajakaista toimii taas, ja eilen sain sipaistua wowihahmolleni aamukahvilla(!) valmiiksi kuukausia puolihuolimattomasti hinkuttamani achievementin. Sopii niiiin hyvin warlokille tuo vanityelikko että. Saanko tyttöhihkua?

Päivän biisi:

Lomamuistumana chili-allergikon ruokavinkki:
Chili-con Hirvi
Pannulle tässä järjestyksessä:
- Reippaasti oliviöljyä.
- Neljä - viisi hienonnettua valkosipulinkynttä.
- Nelisen putsattua ja pienittyä chilipalkoa.
- Valkosipulisuolaa.
- Mustapippuria.
- Kolme silputtua sipulia.
- n. 300g hirviäjauhelihaa.
    >Saavat ruskistua.

Kattilaan:
- Purkillinen tomaattimurskaa ja ehkä myös hiukan
- tomaattipyrettä
- Kolme lasillista kasvislientä.
- Chilijauhetta ja muita mieleentulevia mausteita
- Pari lasillista punaviiniä.
    >Lättää levy päälle, kaada paistetut asiat sekaan n. kiehumispisteen yleisillä huudeilla, anna siintyä.

Kärtsäytä pannulla ja kaada sekaan myös:
- Hienonnettu paprika. (Siinä ihan pikkuisen oliiviöljyä ja suolta paistukoon sen kanssa.)

>Keitellään hiljakseen tunti tai kauemmin, tai kunnes hermot pettää ja tulee nälkä. Lisätään välillä kasvislientä ja punkkua kuivu. Saapii -ja kannattaakin- sekoitella. Sitten kun kärsivällisyys loppuu niin sekaan
- Purkillinen huuhdeltuja kidney-papuja tai niitten hyvissä ajoin turvotettua halvempaa ja eettisempää vastinetta.
- Pari raitaa suklaanpalasia. Hämmennetään. Ja sitten vartin päästä
- yksi riistokauppaboksillinen nelijakoisia kirsikkatomaatteja.
-Persiljaa, basilikaa ja korianteria.

...
Jossakin vaiheessa olisi kannattanut keittää riisiä jos aikoo.

Päivän kortti. Salli mun nauraa. '~.~

Three of Pentacles (Works): The commencement of business, commercial transactions, or employment. The constructive use of creative talents, and the expression of artistry in workmanship. Skill and labor turned to the crafting of things of value. Using the conventional as a medium for expressing the exceptional, in order to build something of great renown and glory.
http://www.facade.com/tarot/


...aamen.
PS. Äläkää vaan kertoko kellekään, mutta bonsaini saattaa jäädä henkiin!

Lomahälinää.

Kylläpä on aika karannut käpälästä ja kirjoittaminen taas unohtunut. Työharjoittelupäivät olivat kovia, pitkiä ja luovia (just the way I like it), eikä niiden jälkeen tehnyt enää mieli ruveta hälisemään näppäimistöllä.
Paljon monikielisiä lapsi- ja muitakin ryhmiä, helevetinmoinen hässäkkä, suursiivous. Verta ja kanaverkkoa.  Sielunsiskokseni kutsuu aluetta kulttuurinbermudankolmioksi, ja joskus jaksaa hämmentää, kuinka vaikea sieltä, missä muka on kaikkea, on löytää haluamaansa. Kuten vaikka kumihanskaa.

Jossakin välissä turvastani leikattiin viisaudenhammas ja siitä selvisin lopulta melko vähäisillä komplikaatioilla.
Kansalaisvelvollisuuttani olen toteuttanut näkymällä hetkellisesti P-Johanneksen vaalikahveilla kofeiinikomppaniassa. Olisi pitänyt varmaan harjoittaa jonkinlaista keskustelua mutten osannut. Omenapiirakka oli kyllä hyvää.


Nyt olen lomalla!
Laajakaista puuttuu, niin ei voi lonnia, olen siivonnut tänään vanhatestamentisella raivolla siitä huolimatta että päässä on kiehunut eilen nautittu olut. Aamulla koin irrationaalisia hetkiä katsomalla Huomenta Suomi - lähetystä, jossa esiintyi pitkäaikainen arvostuksenkohteeni ja kylänmies Hannu Rajaniemi.

 Eilen olin appiukon synttäreillä syömässä pitsaa ja laskiaispullia ja illalla Graalissa K-treffeillä ja toissapäivänä nyljin vanhan sohvan, joka sitten käytiin dumppaamassa ruskoon, jossa minuun oli iskeä paskataiteellinen tarvetila ruveta tekemään yhteiskunnallista kuvataidetta mutta onneksi se meni ohi.
Tänään on tarkoitus seurata huushollin urosten mööpleeraamista, talouteen aikoo saapua lopulta kunnollinen naimakelpoinen parisänky. Mikäli mahtuu. Saapa nähdä kuinka monta rakennelmaa ympäriltäni projektin myötä tullaan purkamaan.

Ainiin! Projekteista: Olen tässä askarrellut pienimuotoista nykyfantasiakokeilua kesälle. Pieni, se se on kaunista. Entisen Naapurinpojan WeKinky - historiapeli on myös saanut uutta tuulta siipuloittensa alle ja mikäli hyvin käy, päästään hommassa eteenpäin. Tämä ei vaikuta silleen kauhean kauniilta eikä pieneltä. 'Komea' saa alustavasti kelvata, ja toivottavasti toteutuu.

Huomenna, jos sähköjumala suo, minulla on taas kunnon netti, ja voin pitää kauan haavelemani wowimaratoonin.    Ylihuomenaamuna on suksiminen Pohjoiseen. Siellä vuotaa katto ja on markkinat.

Liveroolipeli 'Kuiskauksia Myrskyssä' oli laadukas ja pelottava. Kuvia täällä!
Yritän saada käsiteltyä asiaa laajemmin mutta nyt en ehdi. Täällä alkaa huonejärjestysmullistus ja sitä varten pitää pukea päälle.

Soodaa ja kakomista.

Huomenta ja aamukahvia. Mietin tässä, että pitääkö mennä terveyskeskukseen kerjäämään antibiootteja, kun hammas se ei opi olemaan vaikka sitä kuinka soodalla lutraisi. On kyllä kuvottava harraste.
Nyt sitten yrittää nousta kuume ja liha tuntuu haluttomalta ja sähköhäiriöiseltä. Hyrisee silleen väsyneesti. Laitoin tuossa pomolleni juuri viestiä, etten ole nyt käytettävissä, vaan menen lääkärille. Kai se kohta pitäisi mennäkin, eikä vain meinata. Kohta. Ensin kahvia ja eilistä savuporopitsaa.

Päivän riimu: Wynn.

(Jaa-a. Mitäköhän sille kuuluu, pitäisi varmaan soittaa ja kysyä. Eipä muuten taideta olla moneen vuoteen oltu näin kauan eri paikoissa.) Attribuutit tässä on siis että ystävyys, merkityksellisyys, perhesiteet ja lepo saavutuksen tai taistelun jälkeen. Nyt on oikein erikoisjännä.

Riimuista puheen ollen, olen tehnyt turhaa työtä. Pelissä aiotaan, vastoin aikaisempaa väitettä, käyttää sittenkin keksittyä kirjoitusmerkistöä. Onko se hyvä, vai huono asia, että osasin eilen kirjoittaa ostoslistan vanhoilla riimuilla? Taas on tytöllä, taas on tytöllä, taas on tytöllä turha skilli. Tänks.

Tänä aamuna soi!

Hoh! Niin se elämä heittelee. Mie keitän kaurapuuroa ja entinen luokkakaveri näyttää kisaavan liettualaisessa telkkarihoilauskilpailussa. Hyvä Jarmo, jee! Vähän mauton formaatti, mutta ei mopolla mahottomia.

Tule ja neonvalaistu.

Onomatopoeettista huomenta.

Huh hei! Äiti on nyt vähän väsynyt. (Ollut siellä, tehnyt sen, saanut t-paidan. Joka on vissiin kyllä pesussa.)

Tässäpä on taas hurahtanut suureen kosmiseen rööriin useampikin aika siitä, kun viimeeksi päivitin. Tähänkin tekstiin tuli impulssi Istalta, joka myös torppasi uuden blogin pystyyn ja sohi meikäläistä lukijaksi. Kivaa sinänsä päästä toisen tekemisiä hieman vakoilemaan, ettei pääse ihan karkuun henkisestä kentästä rakas ihminen siellä kaukana.

Mitäpä meikäläinen? Työharjottelusta on sukeutunut runsas ja verevä kaaos, omanilainen. Olen enimmäkseen pyörinyt Valveen Konstilassa tekemässä kaikkea mitä osaan ja opettelemassa loput. Olen vääntänyt rautalankaa, tehnyt jääveistoksia (kyllä, tietenkin just nyt, kun ollaan oltu kolmenkymmenen pakkasasteen aikaikkunassa), koverrellut penikoiden savielukoita tyhjiksi, lasittanut kaiken mahdollisen ja lapsenvahtinut, siivonnut, värjännyt ja roudannut pienen majavan lailla kaikenlaista roinaa evakkoon, sillä jostain syystä Valveen ylläpito aikoo hitsata jotain mystistä kiinni kattoon.

Pomoni on ollut aika paljon poissa, joten olen päässyt pelaamaan pahaa sijaista mulliteinareille ja pikkuihmisille mitenkään erityisesti tämmöisiin tilanteisiin valmistautumatta. Kun on tarpeeksi iso suu, niin kauhalla annetaan, kuten Pikkusielunveli aina tapasi sanoa. Päivistä on tullut semmoisia kymmentuntisia. Onneksi huomenna on pieni työpäivä. Aion tietääkseni mennä Maakariin maalaamaan arkistokaapit. Kevyttä sisäliikuntaa ja pientä pintaremonttia.

Muuten olisi varmaan ollut mukavaakin, mutta tuossa päivänämuutamana teloi hammaslääkäritäti meikäläisen piikkiviemäristä viisurin irti sahaamalla ja runnomalla. Koko leuka on vieläkin ihan soseena ja paniikkiahan se silleen pukkaa, kun vieras ihminen käy päälle eikä saa lyödä takaisin. Asioilla on tapana kasaantua.

Ensiviikonloppuna on muuten Oharikeisarin ja Nuoren Neron larppi, 'Kuiskauksia pimeässä'. Tähän liittyen olen eilen istunut koko päivän veistämässä ja kolvaten polttomerkitsemässä riimuja takan ääressä siipan alkukodossa.  Mies on kilttinä printannut minulle puolen Kalevalaa futhark-fontilla, että opettelisin lukemaankin niitä. Itse olen värikoodannut ennustusriimuja ja veistellessäni yrittänyt liittää mielikuvia niiden muotoon. Pedagogi itsessä jotenkin kuiskii, että kehollisesti ja mielikuvallisesti ja palikka kerrallaan on lukemaanopettelemisensa tekeminen. Kolttu muuten pitäisi ommella. Mitäpä sitä muuta? Äärgh!

No niin ja ai niin. Pitäisi ottaa spurtti ja opetella vuorosanoja tässä tänään, sillä sidoin itseni Oharikeisarin kesänäytelmään 'Alas Taikavirtaa'. Rooli on pieni ja vähän jännästi kimurantti, mutta on syvästi kiehtovaa pitkästä aikaa kammeta lavanpuolelle ja antaa kontrolli pois. Huomenna olisi hyvä osata teksti, mutta saapa nähdä. Tai saa, jollei raavi silmiään irti epähuomiossa.

Turpaan sattuu. Sain tuossa taannoin tekaistua tuossa kipulääkehuuruissani The Love Fool achievementin wowipäähahmolleni Ailonille. Taidan ottaa tittelin ihan kostoksi kerrassaan vakituiseen käyttöön!
(Tämä lienee ainoa ystävänpäivään liittyvä uutinen.)

Unimaailma on ollut villi ja hämmentävä.Suuria muutoksia, vyöryviä vesiä ja lasisia maailmanpuita tulvillaan.
Jossakin vaiheessa näin unta Åke Lindmannista. Oltiin kalassa, en muista, saatiinko mitään kiinni.

Nyt kun tässä futhark-linjalla ollaan hengailtu, niin Astro.fi antaa tälle aamukahvillalonnijalle päivän riimuksi Ehwazinin, E-kirjaimen, kaksosjumalten ja matkustamisen ja ratsun riimun. Hyvä minä, hyvä me!


Horoskuuppi sanoo puolestaan, että
"Sunnuntai 20.02.2011 Oinas
Elät menestyksekästä Jupiter-kautta, johon joku ihminen tai asia vaikuttaa negatiivisesti. Tänään tunnet vahvaa tyytymättömyyttä sellaisiin ihmisiin tai asioihin, joiden annat vielä toistaiseksi estää sinua menestymästä tässä elämässä."

Mitä, enkä anna. Menen sen sijaan ripustamaan pyykit. Mä oon kuule pirtee ku palovarotin!

Niinpätietenkin!

Noh, niin. Työssäoppimisen aikana pitäisi mielellään joka päivä päivittää semmoista nettikyttäyssivustoa, että mitä on tullut tehtyä ja kuinka paljon. Minä lusmu ajattelin, että kai se riittää, jos nyt viikonlopulla kliksuttelen jotain koko viikosta. On täysin logista, ettei salasana tässä tapauksessa toimi, eikä gmailin syövereistä löydy minkäänlaista kirjautumisvahvistustakaan. Huono omatunto ja turhauma, kaksipa kaunista kopiaa poikaa.

Olen melkein nukkunut koko viikonlopun, paitsi että ollaan puolison kanssa organisoitu kämppää. Enimmäkseen ämmäintilpehööriä. Tuolla oli tuo turkoosi merirosvoarkku täynnä kaikkea sontaa, varsinkin tippaleipämustekala-ahistuskimpalekorumyttyjä. Nyt kaikki on sievästi omissa rasioissaan ja kaikki hapettumat on putsattu metalliesineistä ja mies on taas saanut näperrellä korjatessaan kaikenlaista, mikä nyt luonnollisen entropian kautta on mennyt vuosien mittaan tuolla osastolla rikki.
Jännä tuommoinen ihminen, jota ei ärsytä seitinohuen hopeaketjun jatkostaminen ollenkaan.

Nyt kämpässä on enää yksi kohta, jossa asuu piittaamattomuuden varjo, ja se on se kaappi, missä asuvat tyhjät purkit ja koiranruoka ja muovikassit ja kaikki muu sensuuntainen. Jospa sen jotenkin pyhittäisi, pirskottelisi sinnepäin katajakeitosta, vaikka, niin energia paranisi eikä tarvitsisi varsinaisesti tehdä mitään epärunollista? Kohta on pakko, ovi ei mahdu kunnolla kiinni, ja kunhan Elikko sen huomaa, saattaapi muuten seurata hillitön syömäjuhla.

Väsyttää ihan perustuksia myöten. Tajuttuani, ettei tällä viikonlopulla tapahdu mitään mediaseksikästä tai hyödyllistä, joku syvääkin syvempi levontarve ja hitaus laskeutui minuun. Pitää kai se joskus, muuten kiertyy jengoiltaan ja murtuu.Nyt, kun on ollut kuin kunnon siviilit, on alitajunnasta ruvennut nousemaan inspiraation säikeitä, kuin kainoja höyrykiemuroita betonimeren pinnalla. Jahtaan niitä kaikkia yhtä aikaa sitten tietenkin, enkä saa alettua millekään. Tanssilavatapauksen harmiksi, olettaisin. Tahdon Kalevalaa, Cathayta ja natsien kullan. Eipä se mittään, kevättalven aurinko soi soluissa ja kyllä tämä tie tästä vielä härmistyy, on turha pakottaa luonnollista prosessia, vielä.
Minäpä muuten olen sankari, ja tein eilen järettömän ison nokkospiirakan. Ja perustin wowissa pankkialtilleni Samarkandille Kauppakomppania-nimisen killan ihan vain varastotilan takia. Ja puhuin Istiinan kanssa puhelimessa melkein tunnin. Oi, onnekas minä. Ja nyt soi:

Viehättävä elämäni.

No, mitäs mä.

Kello tulee kohta seitsemän aamulla ja kaikki on hyvin. Taas. Meillä oli lemmityn kanssa kähinää ja kärttyä tuossa aikaisemmin täällä.

Minusta ei ollut säällistä toisen vaihtaa itselleen hälytysääneksi Palefacen Hiphoppii Englantii ja sitten torkuttaa sitä, jos sattuu asumaan semmoisen Elinan kanssa, joka loikkaa jok'ikiseen kuulemaansa sanaan kuin ad/hd-takiaispallo, vaikka aivoissa olisi kuinka unipulahätä.

Käsittelimme myös sitä, ettei puoliso yllättäen olekaan lähdössä viikonlopuksi reissuun, kuten oli antanut ymmärtää. Sisäinen kontrollifriikkini täten järkyttyy tämmöisestä suuresti ja kaikki suunnitelmat menevät ihan uusiksi ja kukkaan ei edes hyvittele yhtään. Voi Kyynel! On se niin väärin.  Mutta niin vähän väärin että jälkikäteen hävettää ja naurattaa. Siippa oli lopulta tosiaan sillä mielin, että ei ole ihme ettei meikäläistä kukkaan siedä ja minä olin että ei liity millään tavalla lainkaan asiaan.

*lomps*

Kuttu. Moneen viikkoon ei olla taas rähisty yhtään ja nyt piti aloittaa. Viideltä perjantaiaamuna.

Eihän näin pienistä asioista edes olisi riidansiemeniksi, muttakun väsyttää ja on vissiin vatsatauti. Tätä se mun uneni tiesi. Mies on nyt ajamassa kohti Muhos-sektoria ja teimme puhelinsovun ja minä keitän ittelleni pastaa aamupalaksi. Illalla on vissiin leffaa ja lettuja.

Onko tämä sitä draamakasvatusta?

Mitäpä sitä muuten.

Pari työssäoppimispäivää on mennyt mukavien naisten ja punaisen paperinarun parissa. Ruusuja ja rimpsua ja jasmiiniteetä ja kaukokaipuuta.

Polkupyörä on sulatettu ja korjattu ja näemmä pysyvästi kolmosvaihteella. Toissapäivänä, kun oli pakkasta niin, että kynnet menivät poikki, päätin käydä hakemassa byrokraattiseen ulottuvuuteen liittyviä lippulappusia, eli ajaa paluumatkalla Pikisaaren kautta. Jäin vartiksi oven taakse odottamaan että joku tulisi ulos. Piruko se laittaa lukitsemaan koulun alaoven silloin, kun vielä on opetusta? Piru, niin. Tai terveen järjen vastainen ohjesääntö. Ja sitten pieni vinkki:

Mikäli aiot tavoittaa elämässäsi aidon onnen, älä hanki koiraa alennusmyynnistä.

Pakkasesta kotiin päästyäni löysin ulostetta joka huoneesta ja varsinkin karvalankamatosta. Nuutin pitäisi olla jo iso ja osata, mutta nyt olivat tähdet näemmä jotenkin väärässä asennossa hänen eläimyydelleen. Siivosin tietenkin, ja pesin maton mäntysuovalla. Valitettavasti matto on niin iso, ettei se mahdu oikein kääntymään tuolla kylppärissä, ja märkänä niin painava, etten jaksa sitä kyyneleittä nostaa. Prosessissa, jossa sain sen lopulta kammettua pyykkikoneen varaan kuivumaan, joku kulma törkkäsi hyllyltä alas saviruukullisen helmiä ja muita koruja. Sirpaleet menivät pesukoneen ja wc-pytyn taakse ja melko syvälle päkiääni.

Ai niin, muistinko varoittaa, ettei kannata laittaa vessanpyttyyn liian isoja ulostemöhkäleitä, se voi mennä tukkoon ja asioiden yleistä jouhevuutta saattaa joutua edesauttamaan henkarilla.

Oksettavaa.

Niin juu. Oksettamisesta puheenollen. Näin muuten unta, jossa vanha ystävä laski kätensä olalleni ja huomautti, että "Niin, Elina, nyt muuten alkaa se vatsatautiepidemia". Seuraavana päivänä töissä pari pimua jo valitti ja eilen oli pomo poissa massuvaivaisuuden vuoksi. Toivottavasti tämä ei nyt ole sitä. Itse en jaksaisi tulla tämän kehnommaksi. En mitenkään.

Palelee kylla ja etoo, mutten osaa päättää, että onko se psykosomaattista. Tänään on tarkoitus mennä Valveelle tutustumaan maahanmuuttajalapsiryhmään ja kovasti haluaisin. 

Rasputinaa soimaan! Kiva bändi, mutta voi pyhä äiti, että tuolla naisella on ärsyttävä puheääni.
Sitten vaatteet päälle ja vitamiinit naamaan ja.

_______________________________________

Sano mitä onnella tarkoitetaan/Sitä minä etsin/
aina kaikkialta/peliluolista/ja sängyn alta.

-Maritta Kuula-

PS.

Ei me nyt ihan oikiasti kasvateta kuule kenenkään mukuloita ku meillä on massut kippeitä, mulla ja pomolla. Laitan villasukat jalkaan ja keitän mietoa minttuteetä.

Ehkä tämä kaikki taas tästä ja uni paras lääke on.

Ainakin oranssia paperinarua.

Hui kauhea, kun on nälkä ja väsy ja kylmäkin oli äsken, mutta se onneksi sentään meni kuumassa suihkussa ohi. Tässä on näemmä taas ehtinyt karata monta päivää päivitysten välissä, ja sillehän pitää tehdä jotain välittömästi, ettei blogi taas unohdu. Kirjoitan siis nälällä ja väsyllä ja hampaittenkirskuttelulla, mutta kirjoitanpa kuitenkin. J. Karhu, puolisoni, meni justiinsa urheasti kauppaan ostamaan ruoka-aineita, eli kohta voin askarrella itseni ulos viidestäkymmenestä prosentista muutakin harmiani.

Olen nyt ollut kaksi päivää työharjoittelussa tuolla:
http://www.taitoshop.fi/myymalat-oulu.htm
Talo on ihana, vanha ja sokkeloinen, ja täynnä kaikenlaisia akkoja, joista kaikista olen pitänyt tähän mennessä. Työharjoitteluohjaajani ei ole ehtinyt minuun mitenkään erityisemmin keskittyä, mutta sitäpä suuremmin minulla on ollut aikaa opetella huushollin tavoille, jututtaa naisia, keitellä teetä, virkata paperinarusta oranssia silmukkanauhaa, vastaanotella paketteja, kirmata postiin, poltella tupakkaa ja tehdä oloani kotoisaksi. Nyt jo tuntuu kuin olisin ollut siellä aina. Ehtiihän ne työhönperehdyttämisjutut käydä läpi sitten jälkikäteenkin.

Viikonloppu oli erinomaisen viikonloppumainen, koulutoverittarieni kekkereillä oli kivaa ja baarissa myytiin alkoholia. Aamulla niskaan sattui kuin ruosteisella sirkkelillä leikaten, ja olenkin tässä nyt miettinyt, että taidan olla tullut sen verran huonosta kohtaa emooni, että punkku taitaa olla kertakaikkiaan pakko viskellä pois nestevaliosta. Tanniiniallergia ei enää suostu olemaan makuasia, josta neuvotella.
Sunnuntai meni siis leffojen ja chilioliiviuunileipien parissa. Breakfast at Tiffany's ja Hellboy tuskin sopivat yhteen, paitsi minuun, tietenkin.

Maanantai, siis. Juoksin rautatieasemalla sijatsevaan Maakariin, koska olen aina ja kaikkialta hirveän myöhässä. "Ota tämä oranssi lanka ja mene tuonne sekaan." "Selevä."
Iltasella oli yllätyksekseni Oiein ry:n hallituksen kokous ja sielläkin oli jonkin aikaa hauskaa, äänivaltaiset tekivät siellä ihan hyviä päätöksiä ja tee oli ihan hyvää. Entisestä Naapurinpojasta taitaa tulla ihan hyvä puheenjohtaja tälle vuodelle. Kokouksen loppua kohti onnistuin kuitenkin valitettavasti taas polttamaan käämini pienesti sisäänpäin jostakin, mitä Paha Tuuli sanoi. Vika on minun, mitä en kestä kuulla itseäni koskevia totuuksia. Toisaalta toivoisin silti, ettei aina silitettäisi vastakarvaan.

Klamöröösi Emäntä olisi halunnut vielä miitata kesälarpinsuunnittelun tiimoilta, vaan en jaksanut. (Meillä on kehitteellä jotain kertakaikkisen ihanaa: Tanssilavanostalgiaa! )

Menin varhain nukkumaan ja heräsin yöllä silkkaan vitutukseen, jonka sitten selvittelin ripustamalla pyykit. Aamulla olisi tietenkin nukuttanut.

Menenpä tästä risotonlaittoon, että saadaan eväät huomiseksi, sillä puoliso toi aineksia.

PS. Minulla on polkupyörä. O tempora, o mores!

Kevättä odotellessa! ^^

Jotain kontakteja muka. Äh.

Rupesin sitten räpläämään tälle sivulle linkkilistaa. Ks. oma oikea. Vaan en tiedä oikein että mihin haluaisin linkata, niin laitoin ensimmäiset kutka ja mitkä tulivat mieleen. Tilanne tulee muuttumaan heti kunhan tässä.

Rahalla sähkökaupasta.

Minä, tuota.
Lauantaiaamu, 10.05. Heräsin juuri sohvalta. Olin nämmä illalla jäänyt odottamaan, että Prince of Persia: The Sands of Time latautuisi finn-tv:stä pidemmällekin kuin ärsyttävästi puoliväliin. Lisäksi päätin sitten vielä ihan vähän testata puolison hillittömän isosta itsejoululahjonnallisesta Varusteleka-teipein päällystetystä pahvilaatikosta löytynyttä huopaa. Uni tuli heti, oli hyväntuulinen, semisti pikkutuhma ja auringonpaisteinen.
Huopa saakoon hyvät arvostelut lunastettuaan kaikki odotukseni. On muuten pehmeä!
Leffasta en sano ainakaan vielä mitään, koska a) eihän se hyvä voi olla  - ja b) se ei näemmä ole vieläkään latautunut eli olen yhä jumissa tarinan puolivälissä.

Lisää pääasiasta tuolla:
http://www.varusteleka.fi/product/huovat/ruotsalainen-taisteluparin-huopa-harmaa-200x150-cm-uudenveroinen/_2Z50YL5IO

Eilen tuli muutakin postimyynnistä, ja se oli mennyt naapuriin. Humalainen nuorimies toi minulle anteeksipyydellen ja hätääntyneenä avatun pusillisen Villihelmen tuotteita, ilman sitä pussia, toki. Oli ihan hepulissa, raasu. "Täällä on jotaki eukkojen tilpehööriä - en minä tahallani!"
Olin siis tilannut hiushelmiä, kiinalaisia kolikoita ja pikkuisia, rei'itettyjä arpakuutioita, joita en oikeastaan tarvitse, mutta jotka ovat jotenkin hellyyttäviä. Minähän en siis oikeasti mitään helmitöitä tee. En keksi muuta tekosyytä, kuin että hermot menee heti, ja sitten ei ole kenelläkään hauskaa. Yllättävää muuten, että sain muodostettua niin vakaan suhteen siihen silkkilankaan edes.

Nyt soi:

Jospa nyt keksisin vielä, että mistä narusta minun on itseäni vedettävä jaksaakseni tyhjentää ja täyttää pyykki - ja tiskikoneet. Kyllästyttää tapella niitten kanssa. Ovat molemmat jotenkin ronkeleita, ja esineitten peseytymisen todennäköisyys on tässä taloudessa ihan fifty-sixty.

Koska sain eilen siivottua melkein koko muun huushollin, päästän itseni pian World of Warcraftin rappiolliseen maailmaan. Minua edelleen odottaa siellä pikkuinen goboshamaani Samarkandi, jota alati yritän päästä levelittämään, mutta aina tulee jotain muuta.

Illalla neitosilla on punkku-ja herakekkerit, eli sietäisin kammeta itseni piakkoin tästä kyllä stockalle kyyläämään juustoja.

Keskipitkä perjantai.

No, harjoitellaanpa tätä elämäntilitystä nyt tässä sitten heti paikalla.
Tänään kudoin kolmannen korukankaani niin pikkuruisilla kangaspuilla, etten oikein sekaan mahdu, tilassa, johon pienetkään kangaspuut eivät puolestaan myöskään mahdu erityisen luontevasti. Ohikulkijat päntiönään pyysivät minua ja ystävätärtäni siirtymään, kun yrittivät päästä kaappeihin, vessaan tai ylipäätään ohi.
Onneksi minipuilla on helppo potkistautua käytävän poikki ja sitten taskuparkkeerata takaisin. Kääpioinstrumentti muuten tuntuu tosi jännissä lihaksissa. Lonkilla on käynnissa joku ihan oma juttu nyt aivan.

Tämänpäiväisessä, ylimääräisessä työssäni tapahtuu mustaa silkkiä ja vihreästä-satuyönkautta-violettiin-liukuvärjättyä tappuraa. Oikein kiva. Aikaisemmat samaan loimeen kutomani jutskat ovat olleet täyttä silkkiä, kissanviiksikarvaa ohuempaa, sinänsä melko raivostuttavaa kirjontalankaa, joten paksu ja rosoinen oli juuri se, mitä kaipasin.

Tavanomaisen seuran lisäksi takanamme, ikkunalaudalla, sukkuloiden ja raakasilkkivyyhtien välissä hengaili laatikossa Basil-niminen melko kookas rotta, joka kävi kuulemma jossakin vaiheessa päivää eläinlääkärissä virtsarakontulehduksen vuoksi.
Tässä kohtaa täytyy sanoa, että vaikka pidänkin rotista, tuommoinen take away - paketti aiheuttaa minussa aina syvän, mutta onneksi lyhytaikaisen vastenmielisyyden kurkkua kohtaan. Jyrsijällä siis on siellä sen boksissa kurkkua, josta se saa tarvitsemaansa kosteutta tilanteessa, jossa  pullo - tai mukiratkaisu olisi epäkäytännöllinen. Valitettavasti koko setti sitten haisee hiukan sahanpurulta ja kurkulta ja eläimeltä, jolloin ei ole kovin houkuttelevaa ruokalaan saapuessaan tajuta, että pääsapuskana on jotain kuivatettua borssia muistuttavaa, ja ainoa yleisviehättävä lisuke on kurkku. Ilmaisesta ravinnosta ei silti saa valittaa, muistutti minua Lahjakas Neiti K. Tunsin luonnollisesti itseni jälleen riistäjälahnamursuksi ja söin lautasen tyhjäksi. Että turha tulla pätemään. Olen syönyt ihan itte kaikki juurekset.

Onneksi Basillin pissatauti menee kuulemma antibiooteilla ohi, sanoi sen ihminen. Onkohan se istunut päissään hangessa? Äiti aina sanoo ettei saa tehdä niin, kun siitä saa virtsarakontulehduksen.

Muutenpa juu, sain tekstiilialan artesaanin opintoihini liittyvän ensimmäisen näytön tänään läpi hyvällä arvosanalla. En osaa päätellä onko "hyvä" hyvä vai ei, kun ottaa huomioon, että ensimmäisen vuosikurssin tätä koulua kävin tasan kymmenen vuotta sitten, ja nyt syksyllä, miltei heti palattuani näille nunnaluostarinkaltaisille juurilleni, minun käskettiin ruveta äimistelemään tämmöistä näyttöasiaa, jota ei edes ollut olemassa silloin, kun minä olin nuori. Annan nyt tässä lopulta itselleni synninpäästön lopullisessa tekstiilissä esiintyvistä laatuhäiriöistä, sillä vaikeahan se on pystymetsästä, eikä mopolla mahdottomia.

Tämä muuten oli taas pitkään aikaan viimeinen päivä muurien varjossa.  Maanantaina astun jonkun ihan muun ihmisen arkeen, sillä meillä alkaa työharjoittelujakso, joka kestää melkein koko kevään. Minun kohdallani tämä tarkoittaa jostain kumman syystä näemmä tietenkin jotakin sekavaa kulttuuripuuhastelua, josta kirjoitan sitten lisää, kun itsekin hahmotan.

Kutomon neitoja tulee kyllä ikävä. Vähä-älyistä keittolahenkilökuntaa ja kahdeksanaamuja puolestaan ei.
Nyt, tulkoon perjantai. Nälkäkin on. Aloitan tästä:
http://www.academicearth.org/courses/science-magic-and-religion

Huomenta!

Kello on 5.27 ja uusi blogini on toistaiseksi muotoiltu. Siinä ei vielä lue mitään.

Minä, joka yleisesti olen maailman aamu-unisin, olen herännyt vahingossa neljältä aamuyöllä, kun mieheni on aloittanut työharjoitteluunkömpimisyrityksensä. Johonkin maakuntaan se oli vissiinkin menossa. Karski ja luonnoton aikaikkuna, tämä, minusta.  Nukuin syvästi, paksujen unien ensin halvaannuttamana, sitten äkkiä hylkäämänä kuin kuormaajan kauhasta. (Uneksin valtavista kivisistä rakennelmista, jotka pysyivät pystyssä vain tahdonvoimalla. Kuinka kuvaavaa.)

Niin että mitä pitää tehdä kun on hereillä tähän aikaan vuorokaudesta? Eikä 'yhä' vaan 'jo'. Puoliunessa, kissan ja tyynyn välissä kieriskellessäni jotenkin tiedostin, että eilen nuoret naiset puhuivat blogeista. Ovat kuulemma muotia nykyään.
Minä tuskastelin, kuinka vaitiolovelvollisuutta ja muuta egonpiilottelukulttuuria vaatinut työepisodi tuossa pari vuotta sitten söi minulta blogaamisen monivuotisen rutiinin. Olen myllyttänyt koko aikaisemman eepokseni yksityiseksi ja sitten säälitellyt privaatisti, että aika tympeää on kaikinpuolin, ja sitten unohtanut. Sääli sinänsä. Minä pidin reflektiosta.
Puoliunessa sitten mietin, että joko se olisi aika aloittaa alusta ja runtata uusi blogi kasaan. Vanhaan blogiini en aio enää koskea, olisi liikaa selitettävää. Näin pitkän päivitystauon jälkeen se ei ole enää mitenkäänpäin kronologinen. No, kettu vieköön ja hukka periköön, mikäs siinä sitten. Kirjauduin sisään bloggeriin ja näemmä, niin. Nimelläni oli varattu jo tämmöinen, tyhjä tili, otsikoitu juuri kuten aioinkin. Olen näemmä miltei aloittanut jo joskus. Ei muuta kuin perkolaattori soimaan, minä leikkimään taustaväreillä ja tästä se lähtee taas, jos on lähteäkseen.

Blogaaminen on kartan piirtämistä, kirjaimet ovat nauloja tervapahvissa ja viittoja merellä. Ne määrittelevät että mikä on mitäkin ja mitä siitä pitäisi olla mieltä. Eivätkä ne aina ole koko totuus, mutta vähän sinne päin.

Omien ajatusten kirjoittaminen tuntuu nyt vähän kankealta, talviteloittuneelta, vaan kenties tämä tästä taas, kunhan saa rasvattua sana-akselin. Onpa epäverbaalinen ja teennäinen olo. Mutta kahvi on hyvää, ja musiikki.