Huomenta!

Kello on 5.27 ja uusi blogini on toistaiseksi muotoiltu. Siinä ei vielä lue mitään.

Minä, joka yleisesti olen maailman aamu-unisin, olen herännyt vahingossa neljältä aamuyöllä, kun mieheni on aloittanut työharjoitteluunkömpimisyrityksensä. Johonkin maakuntaan se oli vissiinkin menossa. Karski ja luonnoton aikaikkuna, tämä, minusta.  Nukuin syvästi, paksujen unien ensin halvaannuttamana, sitten äkkiä hylkäämänä kuin kuormaajan kauhasta. (Uneksin valtavista kivisistä rakennelmista, jotka pysyivät pystyssä vain tahdonvoimalla. Kuinka kuvaavaa.)

Niin että mitä pitää tehdä kun on hereillä tähän aikaan vuorokaudesta? Eikä 'yhä' vaan 'jo'. Puoliunessa, kissan ja tyynyn välissä kieriskellessäni jotenkin tiedostin, että eilen nuoret naiset puhuivat blogeista. Ovat kuulemma muotia nykyään.
Minä tuskastelin, kuinka vaitiolovelvollisuutta ja muuta egonpiilottelukulttuuria vaatinut työepisodi tuossa pari vuotta sitten söi minulta blogaamisen monivuotisen rutiinin. Olen myllyttänyt koko aikaisemman eepokseni yksityiseksi ja sitten säälitellyt privaatisti, että aika tympeää on kaikinpuolin, ja sitten unohtanut. Sääli sinänsä. Minä pidin reflektiosta.
Puoliunessa sitten mietin, että joko se olisi aika aloittaa alusta ja runtata uusi blogi kasaan. Vanhaan blogiini en aio enää koskea, olisi liikaa selitettävää. Näin pitkän päivitystauon jälkeen se ei ole enää mitenkäänpäin kronologinen. No, kettu vieköön ja hukka periköön, mikäs siinä sitten. Kirjauduin sisään bloggeriin ja näemmä, niin. Nimelläni oli varattu jo tämmöinen, tyhjä tili, otsikoitu juuri kuten aioinkin. Olen näemmä miltei aloittanut jo joskus. Ei muuta kuin perkolaattori soimaan, minä leikkimään taustaväreillä ja tästä se lähtee taas, jos on lähteäkseen.

Blogaaminen on kartan piirtämistä, kirjaimet ovat nauloja tervapahvissa ja viittoja merellä. Ne määrittelevät että mikä on mitäkin ja mitä siitä pitäisi olla mieltä. Eivätkä ne aina ole koko totuus, mutta vähän sinne päin.

Omien ajatusten kirjoittaminen tuntuu nyt vähän kankealta, talviteloittuneelta, vaan kenties tämä tästä taas, kunhan saa rasvattua sana-akselin. Onpa epäverbaalinen ja teennäinen olo. Mutta kahvi on hyvää, ja musiikki.