Noh, niin. Työssäoppimisen aikana pitäisi mielellään joka päivä päivittää semmoista nettikyttäyssivustoa, että mitä on tullut tehtyä ja kuinka paljon. Minä lusmu ajattelin, että kai se riittää, jos nyt viikonlopulla kliksuttelen jotain koko viikosta. On täysin logista, ettei salasana tässä tapauksessa toimi, eikä gmailin syövereistä löydy minkäänlaista kirjautumisvahvistustakaan. Huono omatunto ja turhauma, kaksipa kaunista kopiaa poikaa.
Olen melkein nukkunut koko viikonlopun, paitsi että ollaan puolison kanssa organisoitu kämppää. Enimmäkseen ämmäintilpehööriä. Tuolla oli tuo turkoosi merirosvoarkku täynnä kaikkea sontaa, varsinkin tippaleipämustekala-ahistuskimpalekorumyttyjä. Nyt kaikki on sievästi omissa rasioissaan ja kaikki hapettumat on putsattu metalliesineistä ja mies on taas saanut näperrellä korjatessaan kaikenlaista, mikä nyt luonnollisen entropian kautta on mennyt vuosien mittaan tuolla osastolla rikki.
Jännä tuommoinen ihminen, jota ei ärsytä seitinohuen hopeaketjun jatkostaminen ollenkaan.
Nyt kämpässä on enää yksi kohta, jossa asuu piittaamattomuuden varjo, ja se on se kaappi, missä asuvat tyhjät purkit ja koiranruoka ja muovikassit ja kaikki muu sensuuntainen. Jospa sen jotenkin pyhittäisi, pirskottelisi sinnepäin katajakeitosta, vaikka, niin energia paranisi eikä tarvitsisi varsinaisesti tehdä mitään epärunollista? Kohta on pakko, ovi ei mahdu kunnolla kiinni, ja kunhan Elikko sen huomaa, saattaapi muuten seurata hillitön syömäjuhla.
Väsyttää ihan perustuksia myöten. Tajuttuani, ettei tällä viikonlopulla tapahdu mitään mediaseksikästä tai hyödyllistä, joku syvääkin syvempi levontarve ja hitaus laskeutui minuun. Pitää kai se joskus, muuten kiertyy jengoiltaan ja murtuu.Nyt, kun on ollut kuin kunnon siviilit, on alitajunnasta ruvennut nousemaan inspiraation säikeitä, kuin kainoja höyrykiemuroita betonimeren pinnalla. Jahtaan niitä kaikkia yhtä aikaa sitten tietenkin, enkä saa alettua millekään. Tanssilavatapauksen harmiksi, olettaisin. Tahdon Kalevalaa, Cathayta ja natsien kullan. Eipä se mittään, kevättalven aurinko soi soluissa ja kyllä tämä tie tästä vielä härmistyy, on turha pakottaa luonnollista prosessia, vielä.
Minäpä muuten olen sankari, ja tein eilen järettömän ison nokkospiirakan. Ja perustin wowissa pankkialtilleni Samarkandille Kauppakomppania-nimisen killan ihan vain varastotilan takia. Ja puhuin Istiinan kanssa puhelimessa melkein tunnin. Oi, onnekas minä. Ja nyt soi:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti