Viehättävä elämäni.

No, mitäs mä.

Kello tulee kohta seitsemän aamulla ja kaikki on hyvin. Taas. Meillä oli lemmityn kanssa kähinää ja kärttyä tuossa aikaisemmin täällä.

Minusta ei ollut säällistä toisen vaihtaa itselleen hälytysääneksi Palefacen Hiphoppii Englantii ja sitten torkuttaa sitä, jos sattuu asumaan semmoisen Elinan kanssa, joka loikkaa jok'ikiseen kuulemaansa sanaan kuin ad/hd-takiaispallo, vaikka aivoissa olisi kuinka unipulahätä.

Käsittelimme myös sitä, ettei puoliso yllättäen olekaan lähdössä viikonlopuksi reissuun, kuten oli antanut ymmärtää. Sisäinen kontrollifriikkini täten järkyttyy tämmöisestä suuresti ja kaikki suunnitelmat menevät ihan uusiksi ja kukkaan ei edes hyvittele yhtään. Voi Kyynel! On se niin väärin.  Mutta niin vähän väärin että jälkikäteen hävettää ja naurattaa. Siippa oli lopulta tosiaan sillä mielin, että ei ole ihme ettei meikäläistä kukkaan siedä ja minä olin että ei liity millään tavalla lainkaan asiaan.

*lomps*

Kuttu. Moneen viikkoon ei olla taas rähisty yhtään ja nyt piti aloittaa. Viideltä perjantaiaamuna.

Eihän näin pienistä asioista edes olisi riidansiemeniksi, muttakun väsyttää ja on vissiin vatsatauti. Tätä se mun uneni tiesi. Mies on nyt ajamassa kohti Muhos-sektoria ja teimme puhelinsovun ja minä keitän ittelleni pastaa aamupalaksi. Illalla on vissiin leffaa ja lettuja.

Onko tämä sitä draamakasvatusta?

Mitäpä sitä muuten.

Pari työssäoppimispäivää on mennyt mukavien naisten ja punaisen paperinarun parissa. Ruusuja ja rimpsua ja jasmiiniteetä ja kaukokaipuuta.

Polkupyörä on sulatettu ja korjattu ja näemmä pysyvästi kolmosvaihteella. Toissapäivänä, kun oli pakkasta niin, että kynnet menivät poikki, päätin käydä hakemassa byrokraattiseen ulottuvuuteen liittyviä lippulappusia, eli ajaa paluumatkalla Pikisaaren kautta. Jäin vartiksi oven taakse odottamaan että joku tulisi ulos. Piruko se laittaa lukitsemaan koulun alaoven silloin, kun vielä on opetusta? Piru, niin. Tai terveen järjen vastainen ohjesääntö. Ja sitten pieni vinkki:

Mikäli aiot tavoittaa elämässäsi aidon onnen, älä hanki koiraa alennusmyynnistä.

Pakkasesta kotiin päästyäni löysin ulostetta joka huoneesta ja varsinkin karvalankamatosta. Nuutin pitäisi olla jo iso ja osata, mutta nyt olivat tähdet näemmä jotenkin väärässä asennossa hänen eläimyydelleen. Siivosin tietenkin, ja pesin maton mäntysuovalla. Valitettavasti matto on niin iso, ettei se mahdu oikein kääntymään tuolla kylppärissä, ja märkänä niin painava, etten jaksa sitä kyyneleittä nostaa. Prosessissa, jossa sain sen lopulta kammettua pyykkikoneen varaan kuivumaan, joku kulma törkkäsi hyllyltä alas saviruukullisen helmiä ja muita koruja. Sirpaleet menivät pesukoneen ja wc-pytyn taakse ja melko syvälle päkiääni.

Ai niin, muistinko varoittaa, ettei kannata laittaa vessanpyttyyn liian isoja ulostemöhkäleitä, se voi mennä tukkoon ja asioiden yleistä jouhevuutta saattaa joutua edesauttamaan henkarilla.

Oksettavaa.

Niin juu. Oksettamisesta puheenollen. Näin muuten unta, jossa vanha ystävä laski kätensä olalleni ja huomautti, että "Niin, Elina, nyt muuten alkaa se vatsatautiepidemia". Seuraavana päivänä töissä pari pimua jo valitti ja eilen oli pomo poissa massuvaivaisuuden vuoksi. Toivottavasti tämä ei nyt ole sitä. Itse en jaksaisi tulla tämän kehnommaksi. En mitenkään.

Palelee kylla ja etoo, mutten osaa päättää, että onko se psykosomaattista. Tänään on tarkoitus mennä Valveelle tutustumaan maahanmuuttajalapsiryhmään ja kovasti haluaisin. 

Rasputinaa soimaan! Kiva bändi, mutta voi pyhä äiti, että tuolla naisella on ärsyttävä puheääni.
Sitten vaatteet päälle ja vitamiinit naamaan ja.

_______________________________________

Sano mitä onnella tarkoitetaan/Sitä minä etsin/
aina kaikkialta/peliluolista/ja sängyn alta.

-Maritta Kuula-

PS.

Ei me nyt ihan oikiasti kasvateta kuule kenenkään mukuloita ku meillä on massut kippeitä, mulla ja pomolla. Laitan villasukat jalkaan ja keitän mietoa minttuteetä.

Ehkä tämä kaikki taas tästä ja uni paras lääke on.

Keskipitkä perjantai.

No, harjoitellaanpa tätä elämäntilitystä nyt tässä sitten heti paikalla.
Tänään kudoin kolmannen korukankaani niin pikkuruisilla kangaspuilla, etten oikein sekaan mahdu, tilassa, johon pienetkään kangaspuut eivät puolestaan myöskään mahdu erityisen luontevasti. Ohikulkijat päntiönään pyysivät minua ja ystävätärtäni siirtymään, kun yrittivät päästä kaappeihin, vessaan tai ylipäätään ohi.
Onneksi minipuilla on helppo potkistautua käytävän poikki ja sitten taskuparkkeerata takaisin. Kääpioinstrumentti muuten tuntuu tosi jännissä lihaksissa. Lonkilla on käynnissa joku ihan oma juttu nyt aivan.

Tämänpäiväisessä, ylimääräisessä työssäni tapahtuu mustaa silkkiä ja vihreästä-satuyönkautta-violettiin-liukuvärjättyä tappuraa. Oikein kiva. Aikaisemmat samaan loimeen kutomani jutskat ovat olleet täyttä silkkiä, kissanviiksikarvaa ohuempaa, sinänsä melko raivostuttavaa kirjontalankaa, joten paksu ja rosoinen oli juuri se, mitä kaipasin.

Tavanomaisen seuran lisäksi takanamme, ikkunalaudalla, sukkuloiden ja raakasilkkivyyhtien välissä hengaili laatikossa Basil-niminen melko kookas rotta, joka kävi kuulemma jossakin vaiheessa päivää eläinlääkärissä virtsarakontulehduksen vuoksi.
Tässä kohtaa täytyy sanoa, että vaikka pidänkin rotista, tuommoinen take away - paketti aiheuttaa minussa aina syvän, mutta onneksi lyhytaikaisen vastenmielisyyden kurkkua kohtaan. Jyrsijällä siis on siellä sen boksissa kurkkua, josta se saa tarvitsemaansa kosteutta tilanteessa, jossa  pullo - tai mukiratkaisu olisi epäkäytännöllinen. Valitettavasti koko setti sitten haisee hiukan sahanpurulta ja kurkulta ja eläimeltä, jolloin ei ole kovin houkuttelevaa ruokalaan saapuessaan tajuta, että pääsapuskana on jotain kuivatettua borssia muistuttavaa, ja ainoa yleisviehättävä lisuke on kurkku. Ilmaisesta ravinnosta ei silti saa valittaa, muistutti minua Lahjakas Neiti K. Tunsin luonnollisesti itseni jälleen riistäjälahnamursuksi ja söin lautasen tyhjäksi. Että turha tulla pätemään. Olen syönyt ihan itte kaikki juurekset.

Onneksi Basillin pissatauti menee kuulemma antibiooteilla ohi, sanoi sen ihminen. Onkohan se istunut päissään hangessa? Äiti aina sanoo ettei saa tehdä niin, kun siitä saa virtsarakontulehduksen.

Muutenpa juu, sain tekstiilialan artesaanin opintoihini liittyvän ensimmäisen näytön tänään läpi hyvällä arvosanalla. En osaa päätellä onko "hyvä" hyvä vai ei, kun ottaa huomioon, että ensimmäisen vuosikurssin tätä koulua kävin tasan kymmenen vuotta sitten, ja nyt syksyllä, miltei heti palattuani näille nunnaluostarinkaltaisille juurilleni, minun käskettiin ruveta äimistelemään tämmöistä näyttöasiaa, jota ei edes ollut olemassa silloin, kun minä olin nuori. Annan nyt tässä lopulta itselleni synninpäästön lopullisessa tekstiilissä esiintyvistä laatuhäiriöistä, sillä vaikeahan se on pystymetsästä, eikä mopolla mahdottomia.

Tämä muuten oli taas pitkään aikaan viimeinen päivä muurien varjossa.  Maanantaina astun jonkun ihan muun ihmisen arkeen, sillä meillä alkaa työharjoittelujakso, joka kestää melkein koko kevään. Minun kohdallani tämä tarkoittaa jostain kumman syystä näemmä tietenkin jotakin sekavaa kulttuuripuuhastelua, josta kirjoitan sitten lisää, kun itsekin hahmotan.

Kutomon neitoja tulee kyllä ikävä. Vähä-älyistä keittolahenkilökuntaa ja kahdeksanaamuja puolestaan ei.
Nyt, tulkoon perjantai. Nälkäkin on. Aloitan tästä:
http://www.academicearth.org/courses/science-magic-and-religion