Niinpätietenkin!

Noh, niin. Työssäoppimisen aikana pitäisi mielellään joka päivä päivittää semmoista nettikyttäyssivustoa, että mitä on tullut tehtyä ja kuinka paljon. Minä lusmu ajattelin, että kai se riittää, jos nyt viikonlopulla kliksuttelen jotain koko viikosta. On täysin logista, ettei salasana tässä tapauksessa toimi, eikä gmailin syövereistä löydy minkäänlaista kirjautumisvahvistustakaan. Huono omatunto ja turhauma, kaksipa kaunista kopiaa poikaa.

Olen melkein nukkunut koko viikonlopun, paitsi että ollaan puolison kanssa organisoitu kämppää. Enimmäkseen ämmäintilpehööriä. Tuolla oli tuo turkoosi merirosvoarkku täynnä kaikkea sontaa, varsinkin tippaleipämustekala-ahistuskimpalekorumyttyjä. Nyt kaikki on sievästi omissa rasioissaan ja kaikki hapettumat on putsattu metalliesineistä ja mies on taas saanut näperrellä korjatessaan kaikenlaista, mikä nyt luonnollisen entropian kautta on mennyt vuosien mittaan tuolla osastolla rikki.
Jännä tuommoinen ihminen, jota ei ärsytä seitinohuen hopeaketjun jatkostaminen ollenkaan.

Nyt kämpässä on enää yksi kohta, jossa asuu piittaamattomuuden varjo, ja se on se kaappi, missä asuvat tyhjät purkit ja koiranruoka ja muovikassit ja kaikki muu sensuuntainen. Jospa sen jotenkin pyhittäisi, pirskottelisi sinnepäin katajakeitosta, vaikka, niin energia paranisi eikä tarvitsisi varsinaisesti tehdä mitään epärunollista? Kohta on pakko, ovi ei mahdu kunnolla kiinni, ja kunhan Elikko sen huomaa, saattaapi muuten seurata hillitön syömäjuhla.

Väsyttää ihan perustuksia myöten. Tajuttuani, ettei tällä viikonlopulla tapahdu mitään mediaseksikästä tai hyödyllistä, joku syvääkin syvempi levontarve ja hitaus laskeutui minuun. Pitää kai se joskus, muuten kiertyy jengoiltaan ja murtuu.Nyt, kun on ollut kuin kunnon siviilit, on alitajunnasta ruvennut nousemaan inspiraation säikeitä, kuin kainoja höyrykiemuroita betonimeren pinnalla. Jahtaan niitä kaikkia yhtä aikaa sitten tietenkin, enkä saa alettua millekään. Tanssilavatapauksen harmiksi, olettaisin. Tahdon Kalevalaa, Cathayta ja natsien kullan. Eipä se mittään, kevättalven aurinko soi soluissa ja kyllä tämä tie tästä vielä härmistyy, on turha pakottaa luonnollista prosessia, vielä.
Minäpä muuten olen sankari, ja tein eilen järettömän ison nokkospiirakan. Ja perustin wowissa pankkialtilleni Samarkandille Kauppakomppania-nimisen killan ihan vain varastotilan takia. Ja puhuin Istiinan kanssa puhelimessa melkein tunnin. Oi, onnekas minä. Ja nyt soi:

Viehättävä elämäni.

No, mitäs mä.

Kello tulee kohta seitsemän aamulla ja kaikki on hyvin. Taas. Meillä oli lemmityn kanssa kähinää ja kärttyä tuossa aikaisemmin täällä.

Minusta ei ollut säällistä toisen vaihtaa itselleen hälytysääneksi Palefacen Hiphoppii Englantii ja sitten torkuttaa sitä, jos sattuu asumaan semmoisen Elinan kanssa, joka loikkaa jok'ikiseen kuulemaansa sanaan kuin ad/hd-takiaispallo, vaikka aivoissa olisi kuinka unipulahätä.

Käsittelimme myös sitä, ettei puoliso yllättäen olekaan lähdössä viikonlopuksi reissuun, kuten oli antanut ymmärtää. Sisäinen kontrollifriikkini täten järkyttyy tämmöisestä suuresti ja kaikki suunnitelmat menevät ihan uusiksi ja kukkaan ei edes hyvittele yhtään. Voi Kyynel! On se niin väärin.  Mutta niin vähän väärin että jälkikäteen hävettää ja naurattaa. Siippa oli lopulta tosiaan sillä mielin, että ei ole ihme ettei meikäläistä kukkaan siedä ja minä olin että ei liity millään tavalla lainkaan asiaan.

*lomps*

Kuttu. Moneen viikkoon ei olla taas rähisty yhtään ja nyt piti aloittaa. Viideltä perjantaiaamuna.

Eihän näin pienistä asioista edes olisi riidansiemeniksi, muttakun väsyttää ja on vissiin vatsatauti. Tätä se mun uneni tiesi. Mies on nyt ajamassa kohti Muhos-sektoria ja teimme puhelinsovun ja minä keitän ittelleni pastaa aamupalaksi. Illalla on vissiin leffaa ja lettuja.

Onko tämä sitä draamakasvatusta?

Mitäpä sitä muuten.

Pari työssäoppimispäivää on mennyt mukavien naisten ja punaisen paperinarun parissa. Ruusuja ja rimpsua ja jasmiiniteetä ja kaukokaipuuta.

Polkupyörä on sulatettu ja korjattu ja näemmä pysyvästi kolmosvaihteella. Toissapäivänä, kun oli pakkasta niin, että kynnet menivät poikki, päätin käydä hakemassa byrokraattiseen ulottuvuuteen liittyviä lippulappusia, eli ajaa paluumatkalla Pikisaaren kautta. Jäin vartiksi oven taakse odottamaan että joku tulisi ulos. Piruko se laittaa lukitsemaan koulun alaoven silloin, kun vielä on opetusta? Piru, niin. Tai terveen järjen vastainen ohjesääntö. Ja sitten pieni vinkki:

Mikäli aiot tavoittaa elämässäsi aidon onnen, älä hanki koiraa alennusmyynnistä.

Pakkasesta kotiin päästyäni löysin ulostetta joka huoneesta ja varsinkin karvalankamatosta. Nuutin pitäisi olla jo iso ja osata, mutta nyt olivat tähdet näemmä jotenkin väärässä asennossa hänen eläimyydelleen. Siivosin tietenkin, ja pesin maton mäntysuovalla. Valitettavasti matto on niin iso, ettei se mahdu oikein kääntymään tuolla kylppärissä, ja märkänä niin painava, etten jaksa sitä kyyneleittä nostaa. Prosessissa, jossa sain sen lopulta kammettua pyykkikoneen varaan kuivumaan, joku kulma törkkäsi hyllyltä alas saviruukullisen helmiä ja muita koruja. Sirpaleet menivät pesukoneen ja wc-pytyn taakse ja melko syvälle päkiääni.

Ai niin, muistinko varoittaa, ettei kannata laittaa vessanpyttyyn liian isoja ulostemöhkäleitä, se voi mennä tukkoon ja asioiden yleistä jouhevuutta saattaa joutua edesauttamaan henkarilla.

Oksettavaa.

Niin juu. Oksettamisesta puheenollen. Näin muuten unta, jossa vanha ystävä laski kätensä olalleni ja huomautti, että "Niin, Elina, nyt muuten alkaa se vatsatautiepidemia". Seuraavana päivänä töissä pari pimua jo valitti ja eilen oli pomo poissa massuvaivaisuuden vuoksi. Toivottavasti tämä ei nyt ole sitä. Itse en jaksaisi tulla tämän kehnommaksi. En mitenkään.

Palelee kylla ja etoo, mutten osaa päättää, että onko se psykosomaattista. Tänään on tarkoitus mennä Valveelle tutustumaan maahanmuuttajalapsiryhmään ja kovasti haluaisin. 

Rasputinaa soimaan! Kiva bändi, mutta voi pyhä äiti, että tuolla naisella on ärsyttävä puheääni.
Sitten vaatteet päälle ja vitamiinit naamaan ja.

_______________________________________

Sano mitä onnella tarkoitetaan/Sitä minä etsin/
aina kaikkialta/peliluolista/ja sängyn alta.

-Maritta Kuula-

PS.

Ei me nyt ihan oikiasti kasvateta kuule kenenkään mukuloita ku meillä on massut kippeitä, mulla ja pomolla. Laitan villasukat jalkaan ja keitän mietoa minttuteetä.

Ehkä tämä kaikki taas tästä ja uni paras lääke on.

Ainakin oranssia paperinarua.

Hui kauhea, kun on nälkä ja väsy ja kylmäkin oli äsken, mutta se onneksi sentään meni kuumassa suihkussa ohi. Tässä on näemmä taas ehtinyt karata monta päivää päivitysten välissä, ja sillehän pitää tehdä jotain välittömästi, ettei blogi taas unohdu. Kirjoitan siis nälällä ja väsyllä ja hampaittenkirskuttelulla, mutta kirjoitanpa kuitenkin. J. Karhu, puolisoni, meni justiinsa urheasti kauppaan ostamaan ruoka-aineita, eli kohta voin askarrella itseni ulos viidestäkymmenestä prosentista muutakin harmiani.

Olen nyt ollut kaksi päivää työharjoittelussa tuolla:
http://www.taitoshop.fi/myymalat-oulu.htm
Talo on ihana, vanha ja sokkeloinen, ja täynnä kaikenlaisia akkoja, joista kaikista olen pitänyt tähän mennessä. Työharjoitteluohjaajani ei ole ehtinyt minuun mitenkään erityisemmin keskittyä, mutta sitäpä suuremmin minulla on ollut aikaa opetella huushollin tavoille, jututtaa naisia, keitellä teetä, virkata paperinarusta oranssia silmukkanauhaa, vastaanotella paketteja, kirmata postiin, poltella tupakkaa ja tehdä oloani kotoisaksi. Nyt jo tuntuu kuin olisin ollut siellä aina. Ehtiihän ne työhönperehdyttämisjutut käydä läpi sitten jälkikäteenkin.

Viikonloppu oli erinomaisen viikonloppumainen, koulutoverittarieni kekkereillä oli kivaa ja baarissa myytiin alkoholia. Aamulla niskaan sattui kuin ruosteisella sirkkelillä leikaten, ja olenkin tässä nyt miettinyt, että taidan olla tullut sen verran huonosta kohtaa emooni, että punkku taitaa olla kertakaikkiaan pakko viskellä pois nestevaliosta. Tanniiniallergia ei enää suostu olemaan makuasia, josta neuvotella.
Sunnuntai meni siis leffojen ja chilioliiviuunileipien parissa. Breakfast at Tiffany's ja Hellboy tuskin sopivat yhteen, paitsi minuun, tietenkin.

Maanantai, siis. Juoksin rautatieasemalla sijatsevaan Maakariin, koska olen aina ja kaikkialta hirveän myöhässä. "Ota tämä oranssi lanka ja mene tuonne sekaan." "Selevä."
Iltasella oli yllätyksekseni Oiein ry:n hallituksen kokous ja sielläkin oli jonkin aikaa hauskaa, äänivaltaiset tekivät siellä ihan hyviä päätöksiä ja tee oli ihan hyvää. Entisestä Naapurinpojasta taitaa tulla ihan hyvä puheenjohtaja tälle vuodelle. Kokouksen loppua kohti onnistuin kuitenkin valitettavasti taas polttamaan käämini pienesti sisäänpäin jostakin, mitä Paha Tuuli sanoi. Vika on minun, mitä en kestä kuulla itseäni koskevia totuuksia. Toisaalta toivoisin silti, ettei aina silitettäisi vastakarvaan.

Klamöröösi Emäntä olisi halunnut vielä miitata kesälarpinsuunnittelun tiimoilta, vaan en jaksanut. (Meillä on kehitteellä jotain kertakaikkisen ihanaa: Tanssilavanostalgiaa! )

Menin varhain nukkumaan ja heräsin yöllä silkkaan vitutukseen, jonka sitten selvittelin ripustamalla pyykit. Aamulla olisi tietenkin nukuttanut.

Menenpä tästä risotonlaittoon, että saadaan eväät huomiseksi, sillä puoliso toi aineksia.

PS. Minulla on polkupyörä. O tempora, o mores!

Kevättä odotellessa! ^^

Jotain kontakteja muka. Äh.

Rupesin sitten räpläämään tälle sivulle linkkilistaa. Ks. oma oikea. Vaan en tiedä oikein että mihin haluaisin linkata, niin laitoin ensimmäiset kutka ja mitkä tulivat mieleen. Tilanne tulee muuttumaan heti kunhan tässä.

Rahalla sähkökaupasta.

Minä, tuota.
Lauantaiaamu, 10.05. Heräsin juuri sohvalta. Olin nämmä illalla jäänyt odottamaan, että Prince of Persia: The Sands of Time latautuisi finn-tv:stä pidemmällekin kuin ärsyttävästi puoliväliin. Lisäksi päätin sitten vielä ihan vähän testata puolison hillittömän isosta itsejoululahjonnallisesta Varusteleka-teipein päällystetystä pahvilaatikosta löytynyttä huopaa. Uni tuli heti, oli hyväntuulinen, semisti pikkutuhma ja auringonpaisteinen.
Huopa saakoon hyvät arvostelut lunastettuaan kaikki odotukseni. On muuten pehmeä!
Leffasta en sano ainakaan vielä mitään, koska a) eihän se hyvä voi olla  - ja b) se ei näemmä ole vieläkään latautunut eli olen yhä jumissa tarinan puolivälissä.

Lisää pääasiasta tuolla:
http://www.varusteleka.fi/product/huovat/ruotsalainen-taisteluparin-huopa-harmaa-200x150-cm-uudenveroinen/_2Z50YL5IO

Eilen tuli muutakin postimyynnistä, ja se oli mennyt naapuriin. Humalainen nuorimies toi minulle anteeksipyydellen ja hätääntyneenä avatun pusillisen Villihelmen tuotteita, ilman sitä pussia, toki. Oli ihan hepulissa, raasu. "Täällä on jotaki eukkojen tilpehööriä - en minä tahallani!"
Olin siis tilannut hiushelmiä, kiinalaisia kolikoita ja pikkuisia, rei'itettyjä arpakuutioita, joita en oikeastaan tarvitse, mutta jotka ovat jotenkin hellyyttäviä. Minähän en siis oikeasti mitään helmitöitä tee. En keksi muuta tekosyytä, kuin että hermot menee heti, ja sitten ei ole kenelläkään hauskaa. Yllättävää muuten, että sain muodostettua niin vakaan suhteen siihen silkkilankaan edes.

Nyt soi:

Jospa nyt keksisin vielä, että mistä narusta minun on itseäni vedettävä jaksaakseni tyhjentää ja täyttää pyykki - ja tiskikoneet. Kyllästyttää tapella niitten kanssa. Ovat molemmat jotenkin ronkeleita, ja esineitten peseytymisen todennäköisyys on tässä taloudessa ihan fifty-sixty.

Koska sain eilen siivottua melkein koko muun huushollin, päästän itseni pian World of Warcraftin rappiolliseen maailmaan. Minua edelleen odottaa siellä pikkuinen goboshamaani Samarkandi, jota alati yritän päästä levelittämään, mutta aina tulee jotain muuta.

Illalla neitosilla on punkku-ja herakekkerit, eli sietäisin kammeta itseni piakkoin tästä kyllä stockalle kyyläämään juustoja.

Keskipitkä perjantai.

No, harjoitellaanpa tätä elämäntilitystä nyt tässä sitten heti paikalla.
Tänään kudoin kolmannen korukankaani niin pikkuruisilla kangaspuilla, etten oikein sekaan mahdu, tilassa, johon pienetkään kangaspuut eivät puolestaan myöskään mahdu erityisen luontevasti. Ohikulkijat päntiönään pyysivät minua ja ystävätärtäni siirtymään, kun yrittivät päästä kaappeihin, vessaan tai ylipäätään ohi.
Onneksi minipuilla on helppo potkistautua käytävän poikki ja sitten taskuparkkeerata takaisin. Kääpioinstrumentti muuten tuntuu tosi jännissä lihaksissa. Lonkilla on käynnissa joku ihan oma juttu nyt aivan.

Tämänpäiväisessä, ylimääräisessä työssäni tapahtuu mustaa silkkiä ja vihreästä-satuyönkautta-violettiin-liukuvärjättyä tappuraa. Oikein kiva. Aikaisemmat samaan loimeen kutomani jutskat ovat olleet täyttä silkkiä, kissanviiksikarvaa ohuempaa, sinänsä melko raivostuttavaa kirjontalankaa, joten paksu ja rosoinen oli juuri se, mitä kaipasin.

Tavanomaisen seuran lisäksi takanamme, ikkunalaudalla, sukkuloiden ja raakasilkkivyyhtien välissä hengaili laatikossa Basil-niminen melko kookas rotta, joka kävi kuulemma jossakin vaiheessa päivää eläinlääkärissä virtsarakontulehduksen vuoksi.
Tässä kohtaa täytyy sanoa, että vaikka pidänkin rotista, tuommoinen take away - paketti aiheuttaa minussa aina syvän, mutta onneksi lyhytaikaisen vastenmielisyyden kurkkua kohtaan. Jyrsijällä siis on siellä sen boksissa kurkkua, josta se saa tarvitsemaansa kosteutta tilanteessa, jossa  pullo - tai mukiratkaisu olisi epäkäytännöllinen. Valitettavasti koko setti sitten haisee hiukan sahanpurulta ja kurkulta ja eläimeltä, jolloin ei ole kovin houkuttelevaa ruokalaan saapuessaan tajuta, että pääsapuskana on jotain kuivatettua borssia muistuttavaa, ja ainoa yleisviehättävä lisuke on kurkku. Ilmaisesta ravinnosta ei silti saa valittaa, muistutti minua Lahjakas Neiti K. Tunsin luonnollisesti itseni jälleen riistäjälahnamursuksi ja söin lautasen tyhjäksi. Että turha tulla pätemään. Olen syönyt ihan itte kaikki juurekset.

Onneksi Basillin pissatauti menee kuulemma antibiooteilla ohi, sanoi sen ihminen. Onkohan se istunut päissään hangessa? Äiti aina sanoo ettei saa tehdä niin, kun siitä saa virtsarakontulehduksen.

Muutenpa juu, sain tekstiilialan artesaanin opintoihini liittyvän ensimmäisen näytön tänään läpi hyvällä arvosanalla. En osaa päätellä onko "hyvä" hyvä vai ei, kun ottaa huomioon, että ensimmäisen vuosikurssin tätä koulua kävin tasan kymmenen vuotta sitten, ja nyt syksyllä, miltei heti palattuani näille nunnaluostarinkaltaisille juurilleni, minun käskettiin ruveta äimistelemään tämmöistä näyttöasiaa, jota ei edes ollut olemassa silloin, kun minä olin nuori. Annan nyt tässä lopulta itselleni synninpäästön lopullisessa tekstiilissä esiintyvistä laatuhäiriöistä, sillä vaikeahan se on pystymetsästä, eikä mopolla mahdottomia.

Tämä muuten oli taas pitkään aikaan viimeinen päivä muurien varjossa.  Maanantaina astun jonkun ihan muun ihmisen arkeen, sillä meillä alkaa työharjoittelujakso, joka kestää melkein koko kevään. Minun kohdallani tämä tarkoittaa jostain kumman syystä näemmä tietenkin jotakin sekavaa kulttuuripuuhastelua, josta kirjoitan sitten lisää, kun itsekin hahmotan.

Kutomon neitoja tulee kyllä ikävä. Vähä-älyistä keittolahenkilökuntaa ja kahdeksanaamuja puolestaan ei.
Nyt, tulkoon perjantai. Nälkäkin on. Aloitan tästä:
http://www.academicearth.org/courses/science-magic-and-religion

Huomenta!

Kello on 5.27 ja uusi blogini on toistaiseksi muotoiltu. Siinä ei vielä lue mitään.

Minä, joka yleisesti olen maailman aamu-unisin, olen herännyt vahingossa neljältä aamuyöllä, kun mieheni on aloittanut työharjoitteluunkömpimisyrityksensä. Johonkin maakuntaan se oli vissiinkin menossa. Karski ja luonnoton aikaikkuna, tämä, minusta.  Nukuin syvästi, paksujen unien ensin halvaannuttamana, sitten äkkiä hylkäämänä kuin kuormaajan kauhasta. (Uneksin valtavista kivisistä rakennelmista, jotka pysyivät pystyssä vain tahdonvoimalla. Kuinka kuvaavaa.)

Niin että mitä pitää tehdä kun on hereillä tähän aikaan vuorokaudesta? Eikä 'yhä' vaan 'jo'. Puoliunessa, kissan ja tyynyn välissä kieriskellessäni jotenkin tiedostin, että eilen nuoret naiset puhuivat blogeista. Ovat kuulemma muotia nykyään.
Minä tuskastelin, kuinka vaitiolovelvollisuutta ja muuta egonpiilottelukulttuuria vaatinut työepisodi tuossa pari vuotta sitten söi minulta blogaamisen monivuotisen rutiinin. Olen myllyttänyt koko aikaisemman eepokseni yksityiseksi ja sitten säälitellyt privaatisti, että aika tympeää on kaikinpuolin, ja sitten unohtanut. Sääli sinänsä. Minä pidin reflektiosta.
Puoliunessa sitten mietin, että joko se olisi aika aloittaa alusta ja runtata uusi blogi kasaan. Vanhaan blogiini en aio enää koskea, olisi liikaa selitettävää. Näin pitkän päivitystauon jälkeen se ei ole enää mitenkäänpäin kronologinen. No, kettu vieköön ja hukka periköön, mikäs siinä sitten. Kirjauduin sisään bloggeriin ja näemmä, niin. Nimelläni oli varattu jo tämmöinen, tyhjä tili, otsikoitu juuri kuten aioinkin. Olen näemmä miltei aloittanut jo joskus. Ei muuta kuin perkolaattori soimaan, minä leikkimään taustaväreillä ja tästä se lähtee taas, jos on lähteäkseen.

Blogaaminen on kartan piirtämistä, kirjaimet ovat nauloja tervapahvissa ja viittoja merellä. Ne määrittelevät että mikä on mitäkin ja mitä siitä pitäisi olla mieltä. Eivätkä ne aina ole koko totuus, mutta vähän sinne päin.

Omien ajatusten kirjoittaminen tuntuu nyt vähän kankealta, talviteloittuneelta, vaan kenties tämä tästä taas, kunhan saa rasvattua sana-akselin. Onpa epäverbaalinen ja teennäinen olo. Mutta kahvi on hyvää, ja musiikki.